Uusimmat

Bond-faneille luvassa laiton joululahja? Spectre-elokuvan tuottajat kauhuissaan Sonyn tietomurron takia

15.12.2014 09:45 Muropaketin toimitus

/wp-content/uploads/images/domefi/elokuvat/ajankohtaista/007skyfalldanielcraig.jpg

James Bond -elokuva Spectre saa ensi-iltansa lokakuussa 2015. Agenttitrillerin tarinasta tiedetään toistaiseksi melko vähän, mutta tilanne saattaa muuttua lähiaikoina.

Sony Pictures on vahvistanut tiedon, jonka mukaan Spectren käsikirjoitus on hakkerien hallussa tällä hetkellä. Studion tietokantoihin tehtiin laaja murto marraskuun loppupuolella. Sen myötä konnien kynsiin päätyi terakaupalla sähköposteja ja muita arkaluontoisia materiaaleja, joita ei todellakaan ole tarkoitettu julkisuuteen.

Hakkeriryhmä ”Guardians of Peace” on paljastanut viime viikkoina Sonyn tietoja julkisuuteen ja lupaili viikonloppuna ”mittavaa joululahjaa” vielä lähiaikoina. Monet uskovat, että ”paketti” sisältää muun muassa Spectren käsikirjoituksen varhaisen version. Bond-leffan tuottajaporras on luonnollisesti erittäin huolissaan tilanteesta ja ilmoitti jo, ettei hyvä heilu, jos joku koettaa alkaa hyötyä käsikirjoituksella.

Lisää aiheesta voi lukea Varietyn sivuilta.

Sony Hack: Bond Producers Say ‘Spectre’ Screenplay Among Stolen Material

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Variety