Uusimmat

Bond-näyttelijä haukkui 007 Spectren: ”Liian pitkä ja huono tarina”

18.11.2015 09:28 Tatu Junni

Sam Mendesin ohjaama 007 Spectre on saanut pääasiassa hyvän vastaanoton, vaikka arvostelut eivät Skyfallin ylistyksiin olekaan yltäneet.

Kaikki eivät kuitenkaan ole valuneet hunajaa James Bondin uusimman valkokangasseikkailun ääressä.

Salaista agenttia vuosituhannen vaihteessa näytellyt Pierce Brosnan kommentoi Spectrea HitFix-sivustolle melko kylmään sävyyn.

”Odotin elokuvaa ihan suunnattoman paljon. Se oli mielestäni liian pitkä. Tarina oli aika heikko – sitä olisi voinut tiivistää. Koko elokuva kesti ihan liian kauan”.

Dome.fi:n arvostelussa Aki Lehti oli Brosnanin kanssa samoilla linjoilla. 007 Spectresta todettiin seuraavaa:

”Elokuvan suurin vika löytyy käsikirjoituksesta. Se tuntuu yrittävän jatkuvasti liikaa. Neal Purvis, Robert Wade ja John Logan onnistuivat tekemään 007 Skyfallista toimivan paketin, mutta nyt vaikuttaa siltä, etteivät he ole osaneet tehdä kompromisseja, vaan mukaan on ängetty kaikki mieleen tulleet ideat.”

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat