Uusimmat

Borat 2:n kohukohtauksen tekeminen huolestutti Sacha Baron Cohenia – ei kuitenkaan itsensä takia

27.10.2020 09:46 Muropaketin toimitus

Borat Subsequent Moviefilm -elokuva sai ensi-iltansa viime viikon perjantaina Amazonin Prime Videossa.

Näyttelijä Sacha Baron Cohen kertoo Good Morning American haastattelussa olleensa huolissaan Borat Subsequent Moviefilm -leffan kohukohtauksen kuvaamisesta, jossa New Yorkin entinen pormestari ja Donald Trumpin lakimies Rudy Giuliani vikittelee Boratin tytärtä Tutar Sagdiyevia ja näyttää hiplaavan itseään hotellihuoneen sängyllä.

Itsensä takia Baron Cohen ei ollut huolissaan, vaan 15-vuotiasta tytärtä näyttelevän Maria Bakalovan takia.

Baron Cohen kertoo 24-vuotian Bakalovan olleen kohtausta kuvattaessa yhteydessä häneen puhelimitse, samalla kun hän itse oli piiloutuneena viereiseen huoneeseen. Bakalova sanoo tunteneensa olonsa turvalliseksi koko ajan.

Giuliani puolusti itseään aiemmin Twitterissä, väittäen koko kohtauksen olevan tekaistu. Hän kertoo maanneensa sängyllä käsi housuissa, koska laittoi paitaa paremmin housujensa sisälle. Giuliani sanoo, ettei hän tehnyt mitään epäasiallista.

– Jos presidentin lakimiehen toiminta oli hänen mielestään asiallista, niin mitähän hän on mahtanut tehdä muiden naisjournalistien kanssa hotellihuoneissa, Baron Cohen pohtii.

Muropaketin arvostelussa Borat Subsequent Moviefilm -leffasta löytyi paljon hyvää, mutta myös turhan paljon tyhjäkäyntiä:

Arvostelu | Sacha Baron Cohenin toinen Borat-elokuva saa nauramaan vedet silmissä, mutta lähellekään vuoden 2006 komedian tasoa se ei yllä