Uusimmat

Borat 2:sta puuttui yksi ensimmäisen elokuvan keskeisistä hahmoista – tuli yllätyksenä näyttelijällekin

Sacha Baron Cohenin esittämä Borat on seikkaillut kahdessa elokuvassa © Amazon Studios

28.10.2020 19:00 Muropaketin toimitus

Ensimmäisessä Boratissa nähty koomikko Luenell ei päässyt mukaan jatko-osaan.

Ensimmäisessä Borat-elokuvassa koomiko Luenell esitti fiktiivistä prostituoitua, joka päätyy menemään Boratin kanssa naimisiin ja muuttaa tämän kanssa Kazakstaniin. Amazon Prime Videossa viime viikolla julkaistussa Borat 2:ssa häntä ei kuitenkaan nähdä mukana, mikä tuli koomikolle itselleenkin yllätyksenä – etenkin kun elokuvassa mukanaolosta kuitenkin maksettiin hänelle.

Luenell kommentoi tilannetta Instagramissa, ja arveli aviomiehensä karanneen Pamela Andersonin matkaan.

Indiewiren saamien virallisempien tietojen mukaan Luenellia suunniteltiin kyllä mukaan myös jatko-osaan, minkä vuoksi hänelle myös maksettiin siitä ammattiliiton sopimuksen mukaan. Alun perin ei ollut varmaa, käytettäisiinkö hänestä esimerkiksi aiemmin kuvattua materiaalia. Koronatilanteen hankaloittaessa kuvauksia ja niiden logistiikkaa tuottajat päättivät kuitenkin lopulta jättää hänet pois elokuvasta.

LUE MYÖS: Arvostelu | Sacha Baron Cohenin toinen Borat-elokuva saa nauramaan vedet silmissä, mutta lähellekään vuoden 2006 komedian tasoa se ei yllä