Uusimmat

Boratin hengessä tehty Jackass-elokuva saapuu Suomeen lokakuussa [traileri]

09.09.2013 09:29 Muropaketin toimitus

Jackass esittää: Paha pappa

Jackass-miehet jatkavat sekoiluaan valkokankaalla, vaikka vuosia alkaa olla mittarissa jo kiitettävä määrä. Itse asiassa tuorein elokuvatuotanto vain hyötyy siitä, etteivät sen tekijät ole enää mitään nassikoita. 

Seuraava Jackass-elokuva on omistettu jo tv-sarjassa aikoinaan esitellylle isoisähahmolle. Jackass esittää: Paha pappa -komedian (Jackass Presents: Bad Grandpa) on ohjannut Jeff Tremaine ja sen pääosaa esittää 85-vuotiaaksi papparaiseksi maskeerattu Johnny Knoxville. Mukana on myös uusi hahmo, 8-vuotias pojanpoika Billy (Jackson Nicoll).

Kuten oheinen traileri osoittaa, on Paha pappa tehty ainakin jossain määrin samassa hengessä kuin Sacha Baron Cohenin tähdittämä Borat. Jackass-sarja kuitenkin ilmestyi jo vuosia ennen Boratia, joten sikäli Knoxvillea ja kumppaneita on turha syyttää idean kopioimisesta.

Paha pappa saapuu Suomen elokuvateattereihin 25. lokakuuta.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

Uuden Jackass-elokuvan ensimmäinen traileri: nyt ollaan nitropurkilla ja Boratin jalanjäljillä 1.8.2013
Valkoisessa talossa housuihinsa paskonut säämies sai kutsun Jackass-elokuvaan 9.1.2013
Jackass-tähti Ryan Dunn on kuollut 20.6.2011
Katso: Jackass-tähdet mukana Weezerin tuoreella musiikkivideolla 14.9.2010

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Filmikamari