UUSIMMAT

Brad Pitt avautui alkoholismistaan ja tunnelukoistaan: “Olin 20 vuotta itkemättä kertaakaan”

05.12.2019 07:00 | Muropaketin toimitus

Brad Pitt on loistanut tänä vuonna valkokankailla kahdesti.

Brad Pittillä on takanaan mahtava elokuvavuosi, sillä hänet on nähty loistavassa roolissa peräti kahdessa laatuelokuvassa, Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywoodissa ja James Grayn Ad Astrassa. Pittillä on kuitenkin takanaan hankalia vuosia, mistä hän on nyt avautunut Interview Magazinessa Anthony Hopkinsin haastattelemana.

Pitt kertoo kuitenkin arvostavansa noita vaikeitakin vuosia:

“Olen tajunnut, että arvostan noita vuosia, koska sain niistä viisautta, joka puolestaan johti johonkin muuhun. Ei voi olla yhtä ilman toista.”

Hän kertoo juoneensa viinaa “paetakseen” ja menneensä AA-kerhoon samoihin aikoihin, kun erosi silloisesta vaimostaan Angelina Joliesta. Pitt myös avautuu tunnelukoistaan, joiden takia hän ei noin 20 vuoteen pystynyt itkemään lainkaan.

“Nyt myöhemmin huomaan, että liikutun paljon helpommin – liikutun lapsistani, ystävistäni, uutisista… Olen ihminen. Me olemme ihmisiä, haluamme elämälle tarkoitusta. Mutta sen saadakseen tarvitaan kaksi asiaa: pitää pysytellä luovana ja olla rakastamiensa ihmisten seurassa”, Pitt filosofoi.