UUSIMMAT

Brasileirinho

31.08.2006 23:49 | Olli Sulopuisto

BrasileirinhoMika Kaurismäki on ohjannut brasilialaisesta chôro-musiikista dokumentin, josta olisi epäonnistuessaan tullut tylsä matkailumainos puhuvine päineen ja taustamusiikkeineen. Lopputulos on onneksi mahtavan kuuloinen konserttielokuva, jossa kurkistetaan välillä kulissien taakse. Ja mikä parasta, se sopii myös sellaisille, joita brasilialainen musiikki ei kiinnosta lainkaan.

Brasileirinhon alussa tapaamme kolme kitaristia, jotka ovat juuri nousemassa lavalle. He soittavat kappaleen ja saavat raikuvat aplodit. Sitten leikataan toiseen aikaan ja paikkaan, jossa nähdään haastattelu ja kuullaan vapaamuotoista jammailua. Kun palaamme konserttilavalle, äsken nähdyt muusikot kutsutaan mukaan lavalle. Näin jatketaan, kunnes lava on täynnä jos jonkinlaista soittajaa.
Rakenne on siitä ovela, että tällä tavalla jokaisen soittimen roolia ja ääntä osaa arvostaa aivan eri tavalla kuin jos kaikki olisivat tunkeneet soittamaan samaan aikaan. Esimerkiksi tamburiinin soittajat ovat aivan käsittämättömiä. En ollut koskaan tajunnut, miten monipuolinen soitin tamburiinikin voi olla – ja miten hyvältä se voi kuulostaa yksinään.
Tätä hienoutta korostavat niin ensiluokkainen äänitys kuin tilaefektiä mahtavalla tavalla hyödyntävä miksauskin. Kameran seuratessa soittajia ääni seuraa mukana hienovaraisesti panoroiden.

Millaista musiikkia chôro sitten on? Soittaja Zé da Velha kuvailee sitä brasilialaiseksi jatsiksi, ja se oli minunkin ensimmäinen ajatukseni. Se on vanhempaa kuin samba tai bossa nova. 1920-luvulla sen suosio hiipui, mutta viime aikoina chôro on herättänyt kiinnostusta myös nuorten brasilialaisten muusikoiden parissa.
Melodiat on lainattu eurooppalaisesta salonkimusiikista, kitaristit siis näppäilevät instrumenttejaan klassiseen tyyliin. Viittauksia afrikkalaisiin call & response -muotoihin löytyy kappaleiden rakenteista runsaasti.
Ehkä vaikuttavin piirre chôrossa on kuitenkin soittajien improvisointityyli. Toinen soittaja jatkaa salamannopeasti siitä, mihin edellinen on melodian jättänyt. Variaatiot ovat hienovaraisia, joten biisit tuntuvat jatkuvan tunnistettavina, vaikka soittajat lisäävätkin päälle omia kudelmiaan.
Lyriikoista on pakko mainita mahtava säe ”unohdan jopa jalkapallon”. Se on brasilialaiselta aika paljon sanottu.

Kuvallinen puoli ei ole ollenkaan yhtä vaikuttava, mutta täyttää hyvin tarkoituksensa. Konserttikuvat ovat rauhallisia ja pitkiä, kamerat liukuvat hitaasti paikasta toiseen.
Haastattelut ovat perinteistä puhuva pää -kamaa. Välillä puheet tosin tuovat mieleen Frank Zappan suuhun laitetun sutkauksen ”Musiikista puhuminen on kuin arkkitehtuurista tanssimista”, siinä määrin korkealentoiseksi juttu äityy.
Moisista pikkuseikoista ei kannata huolehtia, sillä Brasileirinhon äänet hurmaavat varmasti. Myös sellaisen katsojan, joka ei ole koskaan aiemmin kuullutkaan brasilialaisesta musiikista.

Brasileirinho
Sveitsi-Suomi-Brasilia 2006

Ohjaus Mika Kaurismäki
Käsikirjoitus Marco Forster, Mika Kaurismäki

Soittajat Marcello Gonçalves, Zé Paulo Becker, Ronaldo Souza, Yamandú, Elza Soares, Teresa Cristina, Pedro Miranda, Paulo Moura, Guinga, Ademilde Fonseca, Zezé Gonzaga, Marcos Suzano, Joel Nascimento, Silvério Pontes, Zé da Velha, Carlinhos Leite, Hamilton de Holanda, Henrique Cazes, Daniel Spilmann, Umberto Araújo, Joatan Nascimento, Fred Dantas, Edson Santos, Maurício Carrilho, Luciana Rabello.

Kesto 90 min.

Muropaketin uusimmat