Bruce Willis etsii uutta näyttelijää John McClanelle seuraavaan Die Hard -elokuvaan
Bruce Willis on lupautunut avustamaan uuden näyttelijän etsimisessä John McClanen rooliin. Die Hard: Year Oneen haetaan näyttelijää esittämään nuorta McClanea.
Seuraava Die Hard -elokuva, Len Wisemanin ohjaama Die Hard: Year One, on ollut työn alla jo jonkin aikaa. Slashfilmin haastattelema Wiseman on vahvistanut, että elokuvassa nähdään takaumien kautta nuoret Holly Gennero ja John McClane. Bruce Willis on lupautunut avustamaan McClanen näyttelijän etsinnässä.
Die Hard: Year One sijoittuu vuoteen 1979 ja sen on määrä olla jonkinasteinen syntytarina tuntemallemme McClanelle hänen työskennellessään poliisina NYPD:ssa. Elokuvan tarinan kerrotaan hyppelevän menneessä ja tulevassa tehden siitä samalla esiosan että jatko-osan olemassaoleville Die Hard -elokuville.
“Die Hard on tapahtumassa melkoisen pian. Ei päivämääriä. Minulta on ennenkin kysytty päivämääriä ja olen aina väärässä. Julkaisupäivä tulee sitten, kun käsikirjoitus on kunnossa. Käsikirjoitus on ottanut aika pitkään, mutta minä haluan että se on kunnossa, niin kuin haluavat kaikki muutkin”, Wiseman kommentoi.