Uusimmat

Carrie Fisheristä ja hänen äidistään Debbie Reynoldsista kertova dokumentti nähdään HBO Nordicilla jo tällä viikolla

02.01.2017 18:55 Muropaketin toimitus

Intiimi dokumentti on kerännyt kehuja elokuvafestivaaleilla.

Carrie Fisher kuoli viime viikon tiistaina ja hänen äitinsä Debbie Reynolds menehtyi aivoinfarktiin vain vuorokausi Fisherin jälkeen. Näyttelijänä ja esiintymisen moniosaajana tunnettu Reynolds oli kuollessaan 84-vuotias.

Nyt HBO-kanava on päättänyt aikaistaa äidistä ja tyttärestä tehdyn Bright Lights -dokumentin ensi-iltaa. Muun muassa viime vuoden Cannesin- ja New Yorkin -elokuvajuhlilla esitetty ja kehuja kerännyt intiimi dokumentti nähdään Yhdysvalloissa jo ensi lauantaina 7. tammikuuta ja se tulee tarjolle myös HBO Nordicille saman tien aamuyöllä 8. tammikuuta.

Alexis Bloomin ja Fisher Stevensin ohjaama elokuva esittelee saman katon alla asuneiden Fisherin ja Reynoldsin monimutkaisen suhteen. Bright Lights on kasattu tuoreesta materiaalista ja vanhoista arkistopätkistä. Leffaa on kuvailtu sekä sydämelliseksi että hullun hauskaksi.

Tsekkaa elokuvan promokuvien alta myös äidin ja tyttären vierailu Oprah Winfreyn show’ssa.

Lähde: HBO Nordic