Christian Balen tähdittämä Exodus: Gods and Kings on näyttävä sotku

Ensi-ilta: 26.12.2014
Alkuperäisnimi: Exodus: Gods and Kings
Ohjaaja: Ridley Scott
Käsikirjoittajat:Adam Cooper, Bill Collage, Jeffrey Caine & Steven Zaillian
Pääosissa: Christian Bale & Joel Edgerton
Pituus: 151 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Kiukutteleva kakara komentelee Christian Balen Moosesta
Arvostelija: Tatu Junni

Raamatulliset spektaakkelit koettavat tehdä uutta tulemista Hollywoodissa, mutta homma ei oikein ota tuulta alleen laatuohjaajista huolimatta.

Darren Aronofskyn alkuvuodesta ilmestynyt Noah ei ollut järin hyvä elokuva, mutta kaikessa höyrypäisyydessään kuitenkin kohtalaisen kiinnostava kummajainen. Ridley Scottin ohjaama Exodus: Gods and Kings ei sen sijaan jaksa pitää katsojan mielenkiintoa yllä tuntia kauempaa.

Tapaninpäivänä Suomen ensi-iltansa saavan Mooses-seikkailun tarina lienee kaikille tuttu. Virallinen synopsis vääntää varmuuden vuoksi rautalankaa pyhäkoulussa kuorsanneille:

”Käyttäen hienoimpia nykytekniikalla tehtäviä visuaalisia efektejä ja 3D-ulottuvuutta Scott herättää eloon vuosituhansien takaisen tarinan uhmaavasta johtajasta Mooseksesta, joka nousee Egyptin Faarao Ramsesia vastaan, johdattamalla 600 000 orjaa historialliselle matkalle Egyptistä paeten tappavaa ruttoa.”

Tehosteiden ja tekniikan alleviivaaminen elokuvan kuvauksessa on ihan osuvaa. Exodus: Gods and Kings kuvittaa Vanhan testamentin tarinaa komeasti, mutta kuvakirjan tasolle koko elokuva sitten jääkin. Käsikirjoitus on laiska kokoelma kliseitä ja päämäärätöntä haahuilua. Raamatun tarinan mutkia oiotaan hartiavoimin ja Mooseksen elämän tärkeimmät vaiheet on tuupattu elokuvaan mukaan kuin klemmareilla. Kaikki mikä vie aikaa tehostemyllytyksiltä, on turhaa.

Ridley Scottin Mooses ei ole väkevä johtaja, vaan tilanteesta toiseen ajelehtiva miekkamies, joka toimii Jumalan käsikassarana vastentahtoisesti ja tyytyy toistamaan Hollywoodin kaavamaista sankarimyyttiä. Christian Bale tekee roolissa tusinasuorituksen. Hyvä näyttelijähän kaveri on, mutta ei istu uskottavasti kansanjohtajan rooliinsa. Kun käsikirjoitus vielä tarjoaa Balen tehtäväksi lähinnä tekopartojen telineenä toimimisen, valuu loputkin potentiaalista hukkaan.

Muista (oudon vaaleahipiäisistä) hahmoista jää käteen jopa vielä vähemmän kuin Mooseksesta. Joel Edgertonin esittämä Ramses on yksiulotteinen mulkero, joka ei kehity oikein mihinkään suuntaan. Tämä on turhauttavaa, sillä Edgerton on roolissaan ihan pätevä. Kaikista kurjinta katseltavaa Exodus: Gods and Kings on Ben Kingsleyn ja Sigourney Weaverin ystäville. Vaikka elokuva kestää 2,5 tuntia, nähdään näyttelijöitä valkokankaalla hädin tuskin lainkaan.

Hahmoista mielenkiintoisin on Jumala. Kaikkihan tietävät, että Vanhan testamentin pääjehu on kovan luokan kusipää, joka nakkoo tulta ja tulikiveä vääräuskoisten niskaan jopa aamupuuroa keitellessä. Exodusissa Jumala on kuitenkin latistettu kiukuttelevaksi pikkupojaksi, jolle tekisi heti alkumetreillä mieli antaa vitsaa ja komentaa huoneeseensa. Tämä on kieltämättä vaikuttava saavutus Adam Cooperin, Bill Collagen, Jeffrey Cainen ja Steven Zaillianin käsikirjoitustiimiltä.

Cooper ja kumppanit ovat sössineet myös Mooseksen valitun kansan kohdalla. Jotta Exodus: Gods and Kings voisi toimia, pitäisi sen vakuuttaa katsojat  orjuutetun kansan onnettomista oloista. Nyt orjat vaikuttavat lähinnä hysteerisiltä häslääjiltä, joilla on oikeastaan ihan siedettävät oltavat. Kun valkokankaalla ei esitellä verta, hikeä ja kyyneleitä, on katsojalle se ja sama mitä kenellekin tapahtuu. Jumalan tappaessa raakalaismaisesti kaikki egyptiläislapset, uhkaa sympatia kääntyä jopa sortajien puolelle. Se viimeistään vetää maton Exodusin jalkojen alta.

Elokuvan lopussa Ridley Scott ilmoittaa omistavansa elokuvansa kuolleelle veljellensä. Ratkaisu tuntuu hieman oudolta, sillä Exodus: Gods and Kingsin viesti on vahvasti se, että vääräuskoiset kuolevat ja vanhurskaat saavat elää. Thanks, bro!