Uusimmat

Christopher Nolania arvelutti ottaa Kissanainen mukaan Yön ritarin paluuseen

30.05.2012 11:26 Muropaketin toimitus

Selina Kyle alias Kissanainen esiintyy heinäkuussa ensi-iltansa saavassa Yön ritarin paluussa (The Dark Knight Rises) yhdessä Batmanin ja Banen rinnalla. Ohjaaja Christopher Nolanin mukaan häntä arvelutti pitkään supersankarittaren lisääminen elokuvaansa.

”Kissanainen on hyvin oleellinen hahmo Batmanin pantheonissa. Olin hermostunut siitä, kuinka hän sopisi meidän luomaamme maailmaan”, Christopher Nolan paljasti Empire-lehdelle hiljattain. ”Jonathan [Nolan, käsikirjoittaja] oli kuitenkin vahvasti vakuuttunut siitä, että sen toteuttamiseen löytyisi hyvä keino ja sai lopulta suostuteltua minut siihen”.

Kissanaista ei tietenkään voinut repäistä sarjakuvalehtien sivuilta ja heittää sellaisenaan Nolanin luomaan ”realistiseen” Gotham Cityyn. ”Kun aloin tarkastella hahmoa elokuviemme prisman läpi ja pohdin ’millainen tämä henkilö voisi olla tosielämässä?’, homma selvisi. Kissanainen on huijarinainen, kovan luokan rikollinen”, Nolan maalaili.

Yön ritarin paluu saapuu Suomen elokuvateattereihin 20. heinäkuuta. Kissanaista esittävän Anne Hathawayn ohella elokuvan pääosissa nähdään mm. Christian Bale, Tom Hardy, Marion Cotillard ja Joseph Gordon-Levitt.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Empire