Uusimmat

Christopher Nolanin Dunkirk-sotaelokuva ei ohjaajan mukaan olekaan sotaelokuva

05.04.2017 18:47 Muropaketin toimitus

Nolan kertoi miksi elokuvan ikäraja on PG-13.

Christopher Nolan kertoo ABC:n haastattelussa, ettei hänen pitkään tekeillä ollut Dunkirk-elokuvansa olekaan sotaelokuva.

Toiseen maailmansotaan sijoittuvan elokuvan ikäraja on Yhdysvalloissa PG-13, eli mitään kovin raakaa leffassa ei voi näyttää.

”Kaikki jättielokuvani ovat olleet samalla ikärajalla varustettuja. PG-13 on ikäraja, jonka ehdoin työskentelyn tunnen täysin mukavaksi.”, Nolan kertoo.

”Dunkirk ei ole sotaelokuva, vaan selviytymistarina ja ennenkaikkea jännityselokuva. Se on intensiivinen, mutta sen ei tarvitse välttämättä ilmetä verisenä taisteluna. Muut elokuvat ovat esittäneet sen jo niin hyvin.”, hän jatkaa.

Dunkirkissä nähdään Tom Hardy, Mark Rylance, Kenneth Branagh, Cillian Murphy, Fionn Whitehead, Aneurin Barnard, Harry Styles, James D’Arcy, Jack Lowden, Barry Keoghan ja Tom Glynn-Carney.

Sen Suomen ensi-ilta on 21. heinäkuuta.