Uusimmat

Christopher Nolanin Tenet-elokuvan ensi-ilta siirtyy jälleen

26.06.2020 07:31 Muropaketin toimitus

Odotetun Tenet-tieteiselokuvan ensi-iltaa siirretään jo toistamiseen.

Variety kertoo Warner Bros. -studion siirtävän Christopher Nolanin Tenet-elokuvan ensi-iltaa jo toisen kerran. Elokuvan piti alun perin saapua teattereihin 17. heinäkuuta, sitten 31. heinäkuuta ja nyt ensi-ilta on hilattu elokuun 12. päivään.

Studio teki päätöksensä sen jälkeen kun selvisi, etteivät New Yorkin ja Los Angelesin elokuvateatterit saa avata oviaan vielä heinäkuun aikana. Suomessa koronavirustilanne voi olla menossa parempaan suuntaan, mutta Yhdysvalloissa tilanne on päinvastainen.

Kesän toisen ison ensi-iltaelokuva Mulanin on edelleen tarkoitus saapua teattereihin 24. heinäkuuta, mutta myös sen enskari siirtyy aivan taatusti jälleen kerran. Muropaketti veikkaa, että tällä menolla yhtäkään megabudjettileffaa ei saada teattereihin enää tämän vuoden aikana.