Uusimmat

Christopher Nolanin uutta leffaa on odotettu kuumeisesti, mutta nyt Tenetille ei enää povata hääviä menestystä elokuvateattereissa

01.05.2020 10:06 Muropaketin toimitus

Christopher Nolanin ohjaama Tenet julkaistaan elokuvateattereissa 17. heinäkuuta.

Warner Bros. julkisti aiemmin, että se on päättänyt pitää Christopher Nolanin ohjaaman Tenetin ensi-illan alkuperäisellä paikallaan 17. heinäkuuta, mikäli elokuvateatterit avataan siihen mennessä. Yhdysvalloissa suunnitelmana on saada suuret elokuvaketjut jälleen toimintakuntoisiksi heinäkuuhun mennessä, mikä tarkoittaisi, että Tenet saa toimia ensimmäisenä elokuvateatterijulkaisuna koronapandemian jälkeen.

Koska muita julkaisuja ei ole, voidaan elokuvaa näyttää useassa salissa samaan aikaan, mikä myös mahdollistaa sosiaalisen etäisyyden pitämisen. Varietyn haastattelema elokuvateatteriliitton johtaja John Fithian on kuitenkin sitä mieltä, ettei Tenet avatessaan saa kovinkaan suurta menestystä lippukassoilla. Toisaalta hän luottaa siihen, että sana kulkee ja yleisö löytää elokuvan myöhemmin.

“Uskon, että elokuvat pyörivät teattereissa pidempään kuin olisivat tehneet vuosi sitten. Ne eivät kerää sellaisia ensi-iltatuloksia kuin olisivat tehneet vuosi sitten, mutta uskon sanan hyvästä elokuvasta kulkeutuvan ihmisten välillä. Yleisö tulee rakastamaan Tenetiä ja kertomaan siitä sosiaalisessa mediassa”, Fithian selittää.