Uusimmat

Chronicle-elokuvan 26-vuotias ohjaaja Ihmeneloset-filmatisoinnin puikkoihin?

16.01.2012 09:21 Muropaketin toimitus

Tällä kevätkaudella ensi-iltansa saavan Chroniclen 26-vuotias ohjaaja Josh Trank on 20th Century Foxin toivelistan kärjessä mitä tulee uuden Ihmeneloset-elokuvan (Fantastic Four) ohjaamiseen.

20th Century Fox on jo vuosia valmistellut uutta Marvelin sarjakuviin pohjautuvaa Ihmenelos-elokuvaa, joka olisi uusi alku supersankarijoukkion valkokangasuralle. 2000-luvun puolivälissä Tim Story ohjasi pari FF-elokuvaa, jotka saivat kuitenkin kolean vastaanoton.

Varietyn mukaan Trank on käynyt jo useita neuvotteluita Foxin edustajien kanssa. Studio on kuulemma innoissaan Chroniclesta ja haluaa jatkaa yhteistyötä Trankin kanssa. Ensin Fox haluaa kuitenkin nähdä miten hyvin Chronicle menestyy USA:n elokuvateattereissa.

Supervoimia saavista nuorukaisista kertova Chronicle saa ensi-iltansa USA:ssa 3. helmikuuta. Suomeen elokuva ehtii huhtikuussa.

Lähde: Variety