Coenin veljekset tähtäävät Netflix-uutuudellaan Oscar-kisaan – tuleva uutuus onkin elokuva eikä tv-sarja
Joe ja Ethan Coenin käsikirjoittama ja ohjaama The Ballad of Buster Scruggs saa ensi-iltansa Venetsian elokuvafestivaaleilla ja julkaistaan sen jälkeen Netflixissä.
Coenin veljesten tuleva projekti, The Ballad of Buster Scruggs, piti alun perin olla minisarja, mutta Varietyn uutisen mukaan suunnitelmat ovatkin muuttuneet ja tuotos julkaistaan elokuvana. Elokuva saa ensi-iltansa syksyllä Venetsian elokuvafestivaaleilla ja julkaistaan sen jälkeen Netflixissä. Tällä halutaan varmistaa, että Netflix-elokuva noteerataan ensi kevään palkintokaudella.
Sarjan suunniteltiin kertovan kuusi erillistä, Yhdysvaltain syrjäseuduille sijoittuvaa tarinaa. Myös tulevassa elokuvassa tämä antologiatyyli on haluttu säilyttää, mutta tarinoiden sisällöstä ei ole julkistettu vielä mitään.
Nimiroolissa olevaa Scruggia esittää Tim Blake Nelson. Muissa rooleissa nähdään mm. Zoe Kazan, Liam Neeson ja Tom Waits. Elokuvan on määrä tulla nähtäville Netflixiin vuoden loppupuolella.