Uusimmat

Con Airin ohjaaja haluaa passittaa jatko-osassa Nicolas Cagen avaruuteen

04.08.2014 21:50 Muropaketin toimitus

Vuonna 1997 ilmestyneen Con Airin ohjaaja Simon West haluaisi yhä tehdä jatko-osan toimintahitilleen.

West ilmoitti jo kolme vuotta sitten Con Air 2:a koskevista haaveistaan. Nyt ohjaaja on paljastanut, mitä jatko-osassa voisi tapahtua.

Miltä kuulostaisi seikkailu avaruudessa?

”Voisin tehdä Con Air 2:n, jos se kääntäisi tilanteen päälaelleen. Seuraava Con Air voisi sijoittua esimerkiksi avaruuteen. Hahmot voisivat olla robotteja tai vangit supervankeja tai sitten vaikkapa hyvikset pahiksia ja pahikset hyviksiä. Jotain yllättävää. Jos käsis olisi nokkela, se voisi toimiakin”, West selitti ScreenDaily-sivustolle.

Mikään mainituista vaihtoehdoista ei kuitenkaan ole toteutumassa ainakaan tällä hetkellä, sillä Con Air 2:lle ei virallisten tietojen mukaan olla tekemässä jatkoa. Ehkä joku päivä vielä?

Teksti: Tatu Junni
Lähde: ScreenDaily