Uusimmat

Constantinen alkuperäinen ohjaaja kommentoi Keanu Reevesin mahdollista paluuta jatko-osaan: “Olemme keskustelleet siitä, mutta hahmo ei ole meidän käsissämme”

16.07.2020 17:03 Muropaketin toimitus

Keanu Reevesin tähdittämä Constantine julkaistiin vuonna 2005.

Francis Lawrencen ohjaama, Akiva Goldsmanin käsikirjoittama ja Keanu Reevesin tähdittämä Constantine tuntuu 15 vuoden iästään huolimatta vain kasvattavan suosiotaan. Jatko-osasta puhuttiin aikoinaan, mutta se ei koskaan toteutunut. Viime aikoina on uutisoitu kuitenkin uuden elokuvan teosta, mutta sen mahdollisesta yhteydestä alkuperäiseen elokuvaan ei ole tietoa.

Oletettavasti alkuperäinen tiimi ei ole siinä mukana, ainakin sellaisen kuvan saa Slashfilmin haastattelusta ohjaaja Lawrencen kanssa. Lawrence kertoo, että hän on keskustellut 15 vuoden takaisesta elokuvasta viime aikoina paljon, ja keskusteluissa on sivuttu myös jatko-osan tekoa.

“Olemme keskustelleet siitä paljon viime aikoina. Meistä jokainen rakastaa elokuvaa ja etenkin nyt, kun olemme huomanneet sen saaneen kulttistatuksen, jatko-osa olisi hauskaa tehdä. Keanu, Akiva ja minä olemme itse asiassa keskustelleet siitä”, Lawrence kertoo.

Hän kuitenkin selittää, ettei DC:n omistama hahmo ole tällä hetkellä heille saatavilla.

“Tutkimme sitä kyllä. Ja onhan se aika hullua, kun meillä on kuitenkin Keanu, joka haluaisi tehdä uuden Constantinen ja sitten tyypit sanovat, että meillä on muita suunnitelmia. Katsellaan mitä tapahtuu”, ohjaaja jatkaa.