Uusimmat

Yksi maailman parhaista näyttelijöistä lopettaa uransa – ei aio katsoa viimeistä elokuvaansa

29.11.2017 14:53 Muropaketin toimitus

Daniel Day-Lewis on saamiensa palkintojen ja kehujen valossa yksi maailman parhaista näyttelijöistä, eivätkä hänen taitonsa ole lainkaan ruostuneet vuosien varrella. Aiemmin tänä vuonna näyttelijä kuitenkin yllätti ilmoittamalla jäävänsä eläkkeelle seuraavan elokuvansa jälkeen. Nyt hän kertoo miksi.

Daniel Day-Lewis ilmoitti muutama kuukausi sitten, että hänen seuraava elokuvansa, Paul Thomas Andersonin ohjaama Phantom Thread, jää hänen viimeisekseen.

Nyt Day-Lewis on avannut lopettamispäätöstään W Magazinen  haastattelussa:

”Ennen elokuvan [Phantom Thread] tekoa en tiennyt että lopettaisin näyttelemisen. Tiedän että Paul [Thomas Anderson] ja minä nauroimme paljon ennen kuin aloitimme elokuvan tekoa. Sitten lopetimme nauramisen, koska olimme molemmat musertuneita surun tunteesta. Se yllätti meidät: emme tajunneet mitä olimme synnyttäneet. Sen kanssa oli vaikea elää. Ja on edelleen.”

Hän jatkaa, ettei aio katsoa Phantom Threadia lainkaan valmiina, ja tämä päätös oli myös taustalla hänen päätökseensä jäädä näyttelemisestä eläkkeelle:

”Se [päätös] on asettunut minuun ja vain istuu siellä. Se, etten halunnut nähdä valmista elokuvaa, yhdistyy päätökseeni lopettaa näyttelijän työt. Mutta se ei ole syy, miksi surullisuus tuli jäädäkseen. Se tapahtui kertoessamme tarinaa, enkä oikein tiedä miksi.”

Phantom Thread saa Suomen ensi-iltansa 23. helmikuuta, 2018.