Uusimmat

Darren Aronofskyn mother!-kauhuelokuvasta julkaistiin ensimmäinen traileri

31.07.2017 19:58 Muropaketin toimitus

Mother!

Jennifer Lawrencen tähdittämän elokuvan huhuillaan perustuvan Rosemaryn painajainen -klassikkoon.

Paramount Pictures on julkaissut ensimmäisen trailerin, tai oikeastaan härnäkkeen ohjaaja-käsikirjoittaja Darren Aronofskyn mother!-kauhuelokuvasta. Requiem for a Dream- ja Black Swan -leffoista tutun ohjaajan salassa pidetyn pelottelun pääosissa nähdään Jennifer Lawrence ja Javier Bardem.

Elokuvan vihjaillaan perustuvan tai ainakin saaneen vaikutteita Roman Polanskin vuoden 1968 Rosemaryn painajainen -klassikosta. Mukana ovat myös Michelle Pfeiffer, Ed Harris ja veljekset Domhnall ja Brian Gleeson.

mother! tulee Yhdysvalloissa teattereihin 15. syyskuuta, mutta Suomen ensi-ilta ei ole vielä selvillä.