Uusimmat

David Duchovny haluaa seuraavaan The X-Files -elokuvaan toimintaa ja kunnon budjetin

10.08.2012 10:12 Muropaketin toimitus

The X-Files

Vaikka The X-Files -tv-sarja päättyi jo 10 vuotta sitten, toivovat fanit yhä jatkoa Fox Mulderin ja Dana Scullyn tarinalle. Tuoreessa haastattelussa Mulderin näyttelijä David Duchovny ilmaisee halunsa palata UFO-jahtiin.

The X-Filesin tarina jatkui vuonna 2008 elokuvalla Usko koetuksella (The X Files: I Want to Believe), joka kuitenkin sai tyrmäävän vastaanoton sekä kriitikoilta että faneilta. Collider-sivuston haastattelussa David Duchovny ilmoitti hiljan ymmärtävänsä hyvin syyn tähän. Elokuvaan ei käytetty tarpeeksi rahaa ja se julkaistiin ihan väärään aikaan.

”Budjetti oli liian pieni, jotta se olisi voinut kilpailla kesän muiden ensi-iltojen kanssa. Sen olisi pitänyt olla toimintaelokuva, mutta sen sijaan se oli synkkä, pohdiskeleva ja pieni 25 miljoonan dollarin pätkä. Periaatteessa Uko koetuksella oli independent-elokuva”, Duchovny summasi näkemyksensä. ”Jos sellaisella alkaa kilpailla Batmania vastaan, häviää”, näyttelijä viittasi Christopher Nolanin Yön ritariin, joka ilmestyi samoihin aikoihin.

David Duchovny olisi tulevaisuudessa hyvinkin valmis tekemään uuden The X-Files -elokuvan. Hänen mielestään on typerää, etteivät studiot keskity jo fanien rakastamaan sarjaan vaan koettavat väkipakolla lanseerata The Green Lanternin kaltaisia uusia hahmoja ja elokuvasarjoja.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider