Uusimmat

Deadpool-ohjaaja puuhaa X-Men -sooloelokuvaa Kitty Prydesta

10.01.2018 13:21 Muropaketin toimitus

Wolverinen ja Deadpoolin jälkeen oman sooloelokuvansa X-Men -universumista on saamassa seinien läpi kulkeva Kitty Pryde. Elokuvan puuhamieheksi on lähtenyt Deadpool-ohjaaja Tim Miller.

Colliderin uutisen mukaan Tim Miller on työn touhussa suunnittelemassa sooloelokuvaa X-Men -mutanttijoukosta tutulle Kitty Prydelle. Mahdollisesti myös elokuvan ohjausvastuu voi olla Millerillä.

Tällä hetkellä Miller työstää projektia 20th Century Foxille, mutta yhtiön osittainen sulautuminen Disneyn kanssa voi mutkistaa asioita. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka elokuva olisi työn alla Foxilla, tilanne voi muuttua radikaalistikin lähiaikoina.

Fox ei yhtiönä näytä kuitenkaan jäävän odottamaan, mitä Disney-yhdistyminen tuo tullessaan, vaan jatkaa olemassa olevien projektiensa työstämistä entiseen tapaan. Myöskään Millerin toimissa ei ole nähtävissä ”odotetaan ja katsotaan” -mentaliteettia, vaan hän on alkanut aktiivisesti työskennellä Kitty Pryde -projektin parissa – huolimatta siitä, että elokuva ei välttämättä koskaan pääse valkokankaille saakka.

Kitty Pryde eli Varjokissa on tähän mennessä nähty X-Men -elokuvissa usean eri näyttelijän esittämänä. Muistettavin rooleista kuuluu Ellen Pagelle (Viimeinen kohtaaminen ja Days of Future Past, kuvassa), mutta sooloelokuvan roolitusta ei ole vielä tehty.