Uusimmat

Deadpoolin seksikohtausten aikana alkoholia tarjoilleen elokuvateatterin sakot armahdettiin

07.09.2017 06:35 Muropaketin toimitus

Deadpool ei tunnetusti ole vierastanut huomiota ja aikuisille suunnatun huumorinsa synnyttämää keskustelua. Tämä taipumus on kuitenkin muutamassa tapauksessa johtanut jopa lakitupaan.

Cinema Blendin uutisen mukaan yksi Deadpoolin oikeusjutuista on kuitenkin raukeamassa. Kyseessä on Yhdysvaltojen Utahissa sijaitsevan elokuvateatterin saama syyte alkoholin tarjoilusta Tim Millerin ohjaaman elokuvan aikana.

Utahissa alkoholin myynnillä on osavaltion suuren mormoniväestön vuoksi tiukemmat säännökset kuin muualla Yhdysvalloissa. Tämän vuoksi Brewvies-niminen elokuvateatteri joutui viime vuonna hankaluuksiin tarjoillessaan osavaltion lain vastaisesti alkoholia Deadpool-elokuvan näytöksessä. Laissa nimittäin sanotaan, ettei rakennuksessa saa tarjoilla alkoholia seksiä sisältävän materiaalin yhteydessä. Teatteria uhkasi tämän vuoksi jopa 25 000 dollarin sakko.

Laki on kuitenkin suunnattu koskemaan pääasiassa strippiklubeja. Tuomari katsoi, ettei elokuvateatteri ole tämänkaltainen, pelkästään aikuisille suunnattu viihdelaitos, eikä laki siksi kosketa sitä.

Voitto lakituvassa ei kosketa pelkästään yhtä utahilaista elokuvateatteria vaan se on voitto koko Yhdysvaltain laskusuunnassa olevalle elokuvateatteritoiminnalle. Maksavien asiakkaiden vähentyessä teatterit ovat nimittäin joutuneet keksimään uusia keinoja tienata elantoaan – ja alkoholista on kaikessa hiljaisuudessa alkanut tulla todellinen elokuvateattereiden salainen ase.

Kiistat Deadpoolin ympärillä tuskin loppuvat lähiaikoina, koska sen tekijät tuntuvat nauttivan höyhentensä pörhistelystä julkisuudessa. Ryan Reynolds edelleen nimiroolissaan Deadpool 2 on nimittäin tulossa elokuvateattereihin kesäkuussa 2018.