Uusimmat

Denis Villeneuven Dyyni-elokuvaa saadaan odottaa hyvä tovi: ”Olen tehnyt töitä liian kiireellä”

Kuva: © 2016 CTMG, Inc.

10.03.2017 12:40 Muropaketin toimitus

Denis Villeneuvella on kova scifi-putki päällä. Viime vuonna ilmestyi ylistetty Arrival, ja tänä vuonna on luvassa Blade Runner 2049. Sen jälkeen Villeneuve siirtyy tekemään filmatisointia Frank Herbertin Dyyni-klassikosta.

Ikävä kyllä, uutta Dyyni-elokuvaa saadaan odottaa vielä hyvä tovi.

Cinema Blend -sivuston haastattelussa Denis Villeneuve ilmoitti, että hänen työtahtinsa on ollut viime vuosina kohtuuton. Ennen Dyyniä on pakko rauhoittua, ettei kone sakkaa kiinni.

”Viimeisen kuuden vuoden aikana olen tehnyt viisi elokuvaa – mikä ei ollut hyvä idea! Se on liian tiuha tahti. Olen oppinut niin paljon, ja nyt tarvitsen aikaa sulatella asioita. Blade Runnerin jälkeen haluaisin ottaa kunnolla aikaa Dyynille, ja tehdä elokuvan tuoreilla ideoilla. Tarvitsen sitä nyt ja pientä etäisyyttä elokuviin myös”, Villeneuve kuittasi.

Myös Prisonersista ja Sicariosta tuttu ohjaaja ei kuitenkaan eritellyt, milloin Dyyni voisi mahdollisesti saada ensi-iltansa. Todennäköistä kuitenkin on, että elokuvaa saadaan odottaa ainakin vuoteen 2019 tai 2020 asti. Luvassa on nimittäin melkoisen massiivinen tuotanto vieraine maailmoineen ja erikoistehosteineen.

Blade Runner 2049 nähdään Suomen teattereissa lokakuussa. Arrival julkaistaan puolestaan blu-raylla ja muissa formaateissa huhtikuussa.

Denis Villeneuve
Kaikki jutut aiheesta