Uusimmat

Dexterin comeback etenee – Uutta tietoa rakastetun sarjamurhaajan uusista jaksoista

19.11.2020 20:01 Muropaketin toimitus

Showtimen on määrä julkaista 10 uutta jaksoa Dexteriä syksyllä 2021.

Kahdeksan tuotantokauden jälkeen vuonna 2013 päättynyt Dexter jatkuu ensi vuonna kymmenen uuden jakson voimin. Michael C. Hall palaa rakastetun sarjamurhaajan rooliin, mutta nyt Hollywood Reporter uutisoi, että myös alkuperäistä sarjaa ohjannut Marcos Siega on palaamassa sarjan pariin.

Siega toimii tulevan sarjan vastaavana tuottajana ja hän ohjaa kymmenestä uudesta jaksosta kuusi.

Uusissa jaksoissa kuolemansa alkuperäisessä sarjassa lavastanut Dexter elää uuden nimen turvin kaukana Floridasta, noin 10 vuotta viimeisten tapahtumien jälkeen. Uuden sarjan on kerrottu aloittavan tietyllä tavalla uudestaan alusta, eikä se niinkään olisi suoranainen kausi 9.

Sarjan showrunnerina toimiva Clyde Phillips on luvannut, ettei uusi kausi tee mitään entistä tekemättömäksi: “Emme aio pettää katsojia ja sano, että hups, se olikin unta. Mitä tapahtui kahdeksan vuotta sitten, tapahtui kahdeksan vuotta sitten”.

Dexterin tuotannon on määrä alkaa ensi vuoden alussa ja uusia jaksoja voidaan odotella nähtäväksi ainakin Yhdysvalloissa syksyllä 2021.