Uusimmat

Die Hard 5:sta After Earthiin – eli 12 epäonnistunutta elokuvaa vuodelta 2013

23.12.2013 13:20 Muropaketin toimitus

Elokuvavuosi 2013 on sisältänyt lukuisia mestariteoksia, mutta myös ihan surkeaa sontaa on teattereihin tungettu. Dome.fi:n toimitus valitsi vuoden aikana julkaistuista elokuvista kaksitoista, joiden katsomista on syytä harkita kerran jos toisenkin.

Myönnetään: osa oheisista elokuvista voi toimia vallan hyvin aivottomana viihteenä, mutta hyviä niistä ei saa pyhällä hengelläkään.

1. Hannu & Kerttu: Noitajahti 3D kakkaa katsojan silmään

Opiskelijalehden tyylitajuttomat toimittajat kakkasivat housuun matkalla Turkuun. Hannu & Kerttu: Noitajahti 3D vääntää elokuvateatterissa tortut katsojan silmään.

Hannu ja Kerttu: Noitajahti 3D

2. Venäjälle sijoittuva A Good Day to Die Hard ryssii sarjan lopullisesti

Hetkellinen ilo Die Hard -sarjan viidennen osan saamasta K16-leimasta edellisen lapsille suunnatun tietokone-efekti-pelleilyn jälkeen vaihtuu myötähäpeäksi heti elokuvan alkuminuuttien aikana.

Die Hard

3. Scary Movie 5 ei ole yhtä hauska kuin kakka housussa

Scary Movie 5 pakottaa miettimään, mistä elokuvissa lopulta on kyse. Onko  tärkeintä liikkeen illuusio, joka syntyy, kun tallennetaan joka sekunti 24 pysähtynyttä valokuvaa ja esitetään ne peräjälkeen valkokankaalla? Kenties elokuvan syvin olemus on tarinoissa, joita varten sulkeudumme yhdessä pimeään huoneeseen. Vai onko kaikessa kyse siitä, että apinapukuinen ihminen heittää kakkaa seinälle?

Scary Movie 5

4. Olympos on valloitettu on järkyttävää jenkkipaatosta

Olympos on valloitetun ensi-ilta osui menestyksensä perusteella juuri oikeaan saumaan. Elokuvantekijöillä kävi hyvä tuuri. Amerikan ensi-illan aikaan Pohjois-Korea uhitteli ydinaseiskullaan. Ja ketkä ovatkaan leffan pahiksia? No, tietysti ne pohjois-korealaiset.

Olympos on valloitettu

5. Baz Luhrmannin yhden tähden The Great Gatsby – Kultahattu on pelkkää muotoa vailla sisältöä

Baz Luhrmann, tämä on nyt henkilökohtaista. Jotain tällaista osasin sinulta odottaakin, mutta versiosi The Great Gatsbysta on niin naurettavaa pelleilyä, että asiallista arviota on ihan turha odottaa. Jos sinä sielun ja sisällön kaikesta imevä vampyyri et osaa kunnioittaa lähdemateriaalia pätkääkään, niin miksi minun pitäisi suhtautua elokuvaasi vakavasti?

The Great Gatsby

6. Kauhea kankkunen 3 on pettymys jopa elokuvasarjan faneille

Kauhea kankkunen laajenee trilogiaksi. Ikävä kyllä. Parempi meidän olisi ollut ilman.

Kauhea kankkunen 3

7. Will Smithin ja M. Night Shyamalanin After Earth on vahvoilla, kun vuoden huonoimpia elokuvia palkitaan

Voiko Will Smith olla vielä pahempi tunari kuin M. Night Shyamalan? Siltä vahvasti vaikuttaa, kun After Earth on katsottu.

After Earth

8. Man of Steelin Teräs-Jeesus on karmea pettymys

Älä anna Christopher Nolanin nimen ja taidokkaan markkinointikampanjan hämätä itseäsi! Uusi Teräsmies-elokuva Man of Steel on moskaa, joka ei aikaasi tai rahojasi ansaitse.

Man of Steel

9. Pain & Gain on Michael Bayn surkuhupaisa yritys tehdä oikea elokuva

Michael Bay yrittää vaihteeksi tehdä ihan oikean elokuvan Tranformers-rymistelyiden jälkeen. Pain & Gain on kuitenkin vaivaannuttava pastissi jonka katsomisesta tulee likainen olo.

Pain & Gain

10. Viides valta horisee kliseisesti Assangesta ja Wikileaksista

Viides valta yrittää haukata isomman palasen kuin mitä se pystyy nielemään. Elokuva haluaa olla tosipohjainen kuvaus tuoreesta aiheesta, kuvata sekä yhteiskunnan muutosta että yhden ihmisen psyykeä ja olla vielä vähän jännärikin. Valitettavasti se ei oikein onnistu.

Viides valta

11. Carrie on taas yksi täysin turhanpäiväinen uusintaversio

Boys Don´t Cry -elokuvastaan parhaiten tunnettu ohjaaja Kimberly Pierce hukkaa lähdemateriaalin tarjoamat mahdollisuudet melkein täysin ja tyytyy keskinkertaiseen kopioon vuoden 1976 Brian De Palman versiosta. Chloë Grace Moretz ja Julianne Moore yrittävät parhaansa mukaan näyttelijänsuorituksillaan pelastaa elokuvan.

Carrie

12. Ridley Scottin ohjaama The Counselor on totaalinen sekasotku tunnetuilta tekijöiltä

Ohjaajana Ridley Scott, kässärin väsännyt Cormac McCarthy ja mukana muutama huippunäyttelijä. Lopputuloksena yksi vuoden hämmentävimmistä elokuvista, josta ei yhdellä katsomiskerrralla ota selvää onko se neroutta vai aivan täyttä paskaa.

The Counselor

Kaikki Dome.fi:n vuonna 2013 arvostelemat elokuvat

Djangosta Adèlen elämään – eli 12 katsomisen arvoista elokuvaa vuodelta 2013

Dome.fi:n leffavuosiäänestys 2013! Palkintona mm. Predator 3D Head Edition ja Godfather 40th Anniversary Collection

Leffat