Uusimmat

Disney harkitsee kolmen odotetun suurelokuvansa julkaisemista suoraan Disney Plus -palvelussa

20.11.2020 10:23 Muropaketin toimitus

Myös Cruella, Pinokkio ja Peter Pan and Wendy saavat ehkä ensi-iltansa Disney Plussassa.

Eilen kerroimme Warner Bros. -studion melko hurjasta päätöksestä julkaista Wonder Woman 1984 -elokuva Yhdysvalloissa suoraan HBO Max -suoratoistopalvelussa joulupäivänä. Suomessa Wonder Woman -jatko-osa saa näillä näkymin ensi-iltansa elokuvateattereissa.

Myös suomalaiset voivat katsoa joulupäivänä ainakin yhden megabudjetin uutuusleffan kotisohvalta käsin, sillä Pixarin kehuttu Soul-elokuva saa ensi-iltansa Disney Plus -palvelussa. Siitä ei tarvitse maksaa ylimääräistä, vaan elokuva kuuluu palvelun kuukausimaksuun.

Nyt Deadline kertoo Disneyn harkitsevan myös kolmen muun pandemian takia limboon juuttuneen elokuvan julkaisemista suoraan suoratoistopalvelussa. Lopullista päätöstä ei ole vielä tehty, mutta elokuvat ovat Craig Gillespien ohjaama Cruella-uusintaversio, jossa nähdään muun muassa Emma Stone ja Emma Thompson, Robert Zemeckisin ohjaama ja Tom Hanksin tähdittämä Pinokkio sekä Peter Pan and Wendy, jonka on ohjannut David Lowery.

Disney kertoi jo aiemmin keskittyvänsä jatkossa teatteriensi-iltojen sijaan suoratoistopalveluleffoihin. Disney Plus -palvelu onkin saanut tänä vuonna reippaasti lisää tilaajia, joita oli lokakuun alussa noin 73,7 miljoonaa.

MAINOS | Disney+ nyt Suomessa! Tilaa hintaan 6,99 € / kuukausi tai 69,99 € / vuosi