Uusimmat

Disney kiisti tuoreet 4K UHD -huhut, mutta tavalla, joka todellakin jättää yhtiölle porsaanreiän tulevaisuutta varten

13.08.2020 21:00 Helinä Laajalahti

Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin Disneyn lopettavan 4K UHD -julkaisujen teon.

Lopettaako vai ei lopettaa, kas siinäpä pulma. Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että Disney on päättänyt lopettaa elokuviensa julkaisun 4K UHD -muodossa. Nyt Disney tarkentaa tilannetta Forbesin uutisen mukaan.

Tai oikeastaan ei tarkenna, vaan tiedonanto on tyypillistä idän ja lännen välistä tuulta, kun ei vielä haluta sanoa selkeästi suuntaan tai toiseen.

“Meillä ei ole suunnitelmia lakkauttaa julkaisuja tässä formaatissa. Arvioimme jokaisen tapauksen erikseen ja etsimme parhaita tapoja tuoda sisältöämme tarjolle kotien erilaisille alustoille”, Disneyn Forbesille toimittamassa tiedotteessa sanotaan.

Niin tai näin, tällä hetkellä Disney laittaa paljon paukkuja Disney Plus -palveluunsa, joka Suomessakin avautuu syyskuussa. Tänään uutisoitiin, että palvelun avauksesta on tarjolla alennettu ennakkohinta.

Helinä Laajalahti

”Olen kirjoittanut Muropakettiin freelancerina elokuvajuttuja ja -arvosteluita vuodesta 2017 lähtien, ja sitä ennen muun muassa Episodiin (vuodesta 2004), Koulukinoyhdistyksen Media-avaimeen ja nyt jo edesmenneen Discshopin leffablogiin. Ennen koronaa toimin myös matkailutoimittajana, ja nykyisin toimittelun ohella striimaan koulutuksia. Suosikkileffani ovat sekalainen seurakunta Imperiumin vastaiskua, Trainspottingia ja Jim Jarmuschin Night on Earthia, sarjapuolella sydäntä lähellä ovat olleet Buffy, Supernatural ja Fringe. Kun oikein haluan upota pumpuliin, pelaan ties kuinka monetta kertaa The Witcher: Wild Huntia.”

Muropaketin uusimmat