Uusimmat

Disney Plus työstää jo nyt Star Wars -sarja The Mandalorianin kolmatta kautta

22.04.2020 09:37 Muropaketin toimitus

Jon Favreau vastaa myös The Mandalorian -sarjan 3. kauden käsikirjoituksista.

Variety kertoo Disney Plus -palvelun Star Wars -sarja The Mandalorianin kolmannen kauden olevan jo esituotantovaiheessa.

Lucasfilmin konseptitaiteilijat paiskivat jo hommia ja sarjan luoja Jon Favreau on työskennellyt uusien käsikirjoitusten parissa jo jonkin aikaa. Lisäksi myös lavastajat ovat jo aloittaneet työnsä.

Sarjan toinen kausi on jo tehty. Sillä kävi tuuri, sillä jaksot saatiin valmiiksi juuri ennen pandemiaa.

Kakkoskausi nähdään Disney Plus -palvelussa vasta lokakuussa, jolloin palvelun pitäisi vihdoin olla tarjolla myös Suomessa. Tarkkaa päivää ei ole vieläkään kerrottu, mutta suoratoistopalvelun on tarkoitus aloittaa täällä kesällä. Suurin syy siihen, miksi The Mandalorian -sarjan jaksot on saatu valmiiksi vauhdilla on uusi, sitä varten kehitetty teknologia:

Muropaketin uusimmat