Disneyn julkaisemista Star Wars -elokuvista parhaan ohjannut Gareth Edwards on tekemässä uutta scifi-leffaa
Gareth Edwardsin tuleva tieteiselokuva on vielä toistaiseksi ilman nimeä. Tuotanto aloitetaan näillä näkymin ensi kesänä.
Rogue One: A Star Wars Storyn ohjaaja Gareth Edwards on pitänyt pientä taukoa ohjaushommista vuonna 2016 ilmestyneen avaruusseikkailun jälkeen. Nyt Variety kuitenkin osaa kertoa, että Edwards on palaamassa kameran taakse, mahdollisesti jo ensi kesänä.
Edwardsin tuleva elokuvaprojekti on vielä toistaiseksi nimeämätön, New Recencyn tuottama scifi-leffa, jonka hän ohjaamisen lisäksi myös käsikirjoittaa. Mitään tarkempaa tietoa elokuvan juonesta ei ole kerrottu, muuta kuin että se on “lähitulevaisuuteen sijoittuva tieteistarina”. Näyttelijöiden etsintä ja tuotanto alkaa näillä näkymin ensi kesänä.