Uusimmat

Disneyn ”Moana” on nyt USA:n katsotuin elokuva – Suomessa elokuva nähdään vasta kuukausien päästä

28.11.2016 07:20 Muropaketin toimitus

Moana

USA:n suosituin elokuva viikonloppuna 47/2016 (25.11.-27.11.) oli Disneyn uusin animaatioseikkailu Moana.

Moana on saapumassa myös Suomen teattereihin, mutta vasta reippaasti jälkijunassa. Meillä Dwayne Johnsonin tähdittämä animaatioseikkailu saa ensi-iltansa nimellä Vaiana nimittäin vasta 17.2.2017. Tilanne palauttaa mieleen elävästi 90-luvun alun, jolloin USA:ssa kesällä tai syksyllä ilmestyneet animaatiot tuotiin Suomeen vasta joulun alla.

Moanan tarina kuuluu seuraavasti:

”Kolme tuhatta vuotta sitten maailman mahtavimmat merenkävijät löysivät Tyynenmeren halki suuntautuvilla matkoillaan Oseanian lukemattomat saaret. Sitten he kuitenkin lopettivat purjehtimisen kokonaiseksi vuosituhanneksi – eikä syytä siihen tiedä kukaan. Nuori, seikkailunhaluinen Vaiana lähtee uhkarohkealle matkalle pelastaakseen kansansa. Matkan aikana Vaiana tapaa aikanaan niin mahtavan puolijumalan nimeltä Maui, joka opastaa mestarisuunnistajaksi haluavaa Vaianaa. Toiminnantäyteisellä seikkailullaan he seilaavat halki Tyynenmeren kohdaten hirmuisia hirviöitä ja tukalia tilanteita.”

 

Sija Elokuva Lipputulot Lipputulot yht.
1.  Moana 55,523 M$ 81,108 M$
2.  Ihmeotukset ja niiden olinpaikat 45,100 M$ 156,228 M$
3.  Doctor Strange 13,369 M$ 205,093 M$
4.  Allied – Liittoutuneet 13,000 M$ 18,022 M$
5.  Arrival 11,250 M$ 62,387 M$
6.  Trolls 10,340 M$ 135,136 M$
7.  Almost Christmas 7,610 M$ 36,688 M$
8.  Bad Santa 2 6,106 M$ 9,031 M$
9.  Hacksaw Ridge 5,450 M$ 52,248 M$
10.  The Edge of Seventeen 2,960 M$ 10,273 M$

Luvut perustuvat Box Office Mojon arvioihin.

Muropaketin uusimmat