Uusimmat

Disneyn toimitusjohtaja lupasi, että Marvel-fanit saavat nähdä Black Widow -elokuvan pian

11.03.2021 08:34 Muropaketin toimitus

Marvelin Black Widow -elokuvan ensi-ilta on näillä näkymin toukokuussa.

Deadlinen mukaan Disneyn toimitusjohtaja Bob Chapek kertoi osakkeenomistajien kokouksessa, että Marvelin kauan odotetun Black Widow -elokuvan teatteriensi-ilta on edelleenkin 7. toukokuuta. Chapek vakuutteli samaa viimeksi helmikuun alussa.

Toimari puhuu todennäköisesti vain Yhdysvaltain ensi-illasta, sillä esimerkiksi Euroopassa suurin osa teattereista on edelleen suljettuina pandemian takia. Yhdysvalloissa New York ehti jo avata teatterinsa ja Los Angelesissa saman on tarkoitus tapahtua ensi viikolla.

Huhujen mukaan Disney julkaisee Black Widow’n Yhdysvalloissa Disney Plussassa hyvin pian teatteri-ensi-illan jälkeen. Vaikka pandemiatilanne onkin hieman parantunut, niin ihmiset eivät edelleenkään halua ymmärrettävistä syistä mennä leffateattereihin.

– Kuten olemme kertoneet, niin haluamme antaa katsojan valita kuinka katsoa elokuviamme pandemian yhä jatkuessa. Olemme innoissamme tulevasta, ja seuraavana on vuorossa Black Widow, joka saapuu teattereihin 7. toukokuuta, Chapek vahvistaa.

Suomessa Cate Shortlandin ohjaaman elokuvan ensi-ilta on näillä näkymin samana päivänä.