Disneyn uudesta elokuvasta siivottiin yksi merkittävä hahmo kokonaan pois – Nyt ohjaaja selitti ratkaisuaan

08.09.2020 08:45 | Muropaketin toimitus

Uudessa Mulan-elokuvassa ei nähdä lainkaan Mushu-lohikäärmettä.

Vuonna 1998 julkaistussa Disneyn animaatioversiossa Mulanin tarinasta nähtiin fanien suosikiksi noussut Mushu-lohikäärme, jonka äänenä toimi Eddie Murphy. Mushu nähtiin elokuvassa Mulanin luotettuna kumppanina, mutta uudesta, näytellystä Mulan-elokuvasta hahmo puuttuu kokonaan.

Ohjaaja Niki Caro selitti ratkaisua USA Todayn haastattelussa (Yahoon kautta).

”Mushu on rakastettu hahmo animaatiossa ja Mulanin luottamushenkilö. Elokuvan live action -versiossa halusimme sitoutua realismiin, minkä vuoksi hänen täytyi luoda nämä suhteet sotilastovereihinsa. Siinä osastossa oli todella paljon työtä”, Caro kertoo.

Elokuvan tuottaja Jason Reed tarjosi Colliderissa aiemmin selitystä kiinalaisesta kulttuurista, missä alkuperäisen animaation Mushu sai länsimaita kylmemmän vastaanoton:

“Lohikäärme on merkki kunnioituksesta ja se kuvastaa voimaa ja vahvuutta, minkä vuoksi sen käyttäminen hauskana sidekickinä ei toiminut kovin hyvin perinteiselle kiinalaiselle yleisölle.”

Suomessa Mulan päästään näkemään Disney+ -palvelussa joulukuussa.