Uusimmat

Doctor Strange 2 julkaistaan reilun vuoden päästä – Marvel-pomo vihjaili tulevasta: “Ette arvaakaan minkä klassisen hahmon saimme mukaan”

31.12.2019 10:31 Muropaketin toimitus

Doctor Strange in the Multiverse of Madness julkaistaan näillä näkymin toukokuussa 2021.

Reilun vuoden päästä tulossa oleva Doctor Strange in the Multiverse of Madness on yksi odotetuimpia Marvel Studiosin uusia elokuvia. Benedict Cumberbatchin tähdittämä elokuva sijoittuu Avengers: Endgamen jälkeiseen aikaan ja nimensä mukaisesti lupailee jotain uutta ja ihmeellistä.

Marvelin johtaja Kevin Feige on vihjaillut New York Film Academyssa pitämässään puheessa (Coming Soonin kautta), että elokuvassa nähdään klassisia Marvel-hahmoja, joita ei ole vielä aiemmin MCU:n elokuvissa nähty.

“Seuraava Doctor Strange -elokuva esittelee joitakin uusia MCU-hahmoja, jotka tekevät elokuvassa debyyttinsä. Et voi arvata tai ennakoida, mitä hahmoja nämä ovat, mutta keksimme siistin tavan saada juttu toimimaan, koska haluamme tehdä tietyn tyylisen elokuvan. Ja on olemassa hahmo, jonka kanssa olemme aina halunneet tehdä jotain ja joka sopii erityisen hyvin tähän”, Feige selittää.

Multiverse of Madnessin on kerrottu sisältävän psykologista kauhua, mutta Feige on Cinemablendin mukaan kommentoinut, ettei kyseessä kuitenkaan ole kauhuelokuva:

“En varsinaisesti kutsuisi sitä kauhuelokuvaksi… se on iso MCU-elokuva, jossa on pelottavia kohtauksia.”

Doctor Strange 2:n ohjaajaksi palaa ensimmäisen elokuvan ohjannut Scott Derrickson. Pääosassa nähtävän Cumberbatchin lisäksi mukana ovat ainakin Elizabeth Olsenin esittämä Scarlet Witch ja Benedict Wongin Wong.