Uusimmat

Doctor Who -stara korvaa edesmenneen Robin Williamsin ensi vuoden omituisimmassa animaatiossa

23.06.2015 10:30 Muropaketin toimitus

Yksi 2000-luvun parhaista sarjakuvista kääntyy elokuvaksi.

Parhaiten Doctor Who- ja Broadchurch -sarjoista tuttu David Tennant on buukattu mukaan Chew-sarjakuvan pohjalta tehtävän elokuvan ääninäyttelijäksi.

John Laymanin käsikirjoittama, Rob Guilloryn kuvittama ja Image Comicsin julkaisema Chew kertoo Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston agentista nimeltään Tony Chu, joka voi ruokaa maistaessaan aistia mistä sen raaka-aineet ovat peräisin ja miten ne ovat päätyneet lautaselle. Taitonsa avulla Chu jäljittää rikollisia ja päätyy työnsä puitteissa haukkaamaan mm. ihmislihaa ja muita ei-niin-perinteisiä suupaloja.

Animaatiota on tehty jo pitkään. Pääosaa esittävä The Walking Deadista tuttu Steven Yeun ja Felicia Day nauhoittivat omat osuutensa jo viime vuonna.

Projekti keskeytyi Robin Williamsin kuoltua. Hänen oli tarkoitus lainata äänensä Mason Savoylle, Chun entiselle oppi-isälle ja nykyiselle viholliselle.

Savoyn äänenä toimii nyt viime viikolla urakkansa aloittanut Tennant, joka nähdään pahiksena myös Marvelin ja Netflixin Jessica Jones -sarjassa.

Chew-elokuvan ohjaa John Laymanin käsikirjoituksen pohjalta Jeff Krelitz.

Chew

Teksti: Aki Lehti
Lähde: The Hollywood Reporter