Uusimmat

Dolph Lundgrenin Marvel-leffa julkaistaan vihdoinkin Blu-ray:lla Suomessa

09.10.2013 14:30 Muropaketin toimitus

Tuomari

Ennen nykyistä sarjisleffabuumia supersankarielokuvissa ei useinkaan nähty Hollywoodin A-luokan tähtiä. Hyvä esimerkki tästä on vuoden 1989 The Punisher -elokuva. Sitä ”tähditti” jo 80-luvulla Stallonen ja Schwarzeneggerin varjoon jäänyt Dolph Lundgren.

Vaikka Mark Goldblattin ohjaama elokuva on nimeltään The Punisher, on sillä hyvin vähän tekemistä Marvelin sarjakuvien kostajan kanssa. Elokuvan synopsis kuuluu näin: 

”Frank Castle on pelätty kostaja, The Punisher. Hän on entinen poliisi, jonka perhe kuoli mafian kynsissä. Hänet on viralisesti julistettu kuolleeksi, mutta hän asuu viemäriverkostossa, josta hän käy yhden miehen sotaa järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Frank Castlen henkilökohtainen oikeus onkin tuominnut rikollisia tehokkaasti, hän on poistanut kaduilta jo yli 100 gangsteria, ja hän on vasta alussa.”

The Punisher julkaistaan Suomessa sekä DVD:nä että Blu-ray:na 16. lokakuuta. Valitettavasti julkaisuista kumpikaan ei sisällä bonusmateriaaleja. 

Punisher

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Atlantic Film