Dome.fi kertoo, mitä Sodankylän elokuvajuhlilla kannattaa katsoa

Sodankylä, oi Sodankylä! Siellä järjestettävillä elokuvajuhlilla kohtaavat elokuvien tekijät, katsojat ja kajahtaneet. Kaikille riittää sijaa ja jokaiselle on tarjolla jotain, siinä määrin omalaatuinen festivaali on kyseessä. Tänäkin vuonna kattaukseen kuuluu enemmän kuin mitä pystyy kerralla nielaisemaan, joten Dome.fi tekee parhaansa auttaakseen valitsemaan sopivat suupalat.

Vieraista mainittakoon Martin Scorsesen kanssa työskennellyt elokuvaaja Michael Chapman, jonka Sodankylässä näytettävistä elokuvista kannattaa katsoa… no, oikeastaan kaikki, mutta ainakin Taksikuski, Kuin raivo härkä, Takaa-ajettu ja The Last Detail. Hardcore – alaston yö ja The Last Waltz ovat jääneet minulta näkemättä, mutta kun niiden ohjaajina ovat herrat Schrader ja Scorsese, tulos lienee vähintäinkin siedettävä.

Apichatpong Weerasethakul tai Joe, kuten hän toivoo itseään kutsuttavan, on thaimaalaisen elokuvan kiintotähti. Weerasethakulin elokuvissa juoni ja henkilöhahmot eivät ole tärkeitä. Meditatiivinen rytmi, huolellisesti rakennettu äänimaisema, kuin omiaan puuhaileva kamera ja erikoinen huumorintaju – ei siis vitsejä, mutta hassuja juttuja – ovat Joen valtteja.

Jos hänen elokuvansa pitäisi asetella jotenkin järjestykseen, niin oma listani olisi varmaan Syndromes and A Century, Uncle Boonmee Who Can Recall Past Lives ja Tropical Malady, sillä Blissfully Yours on näkemättä, mutta ei sillä ole oikeastaan väliä. Nämä elokuvat joko iskevät tai sitten eivät. Kannattaa maistella ensin yhtä ja palata sitten santsikierrokselle, mikäli se maistui.

Oikeastaan kaikki festivaaleilla näytettävät restauroidut elokuvat kannattaa käydä katsomassa. Metropolis, Leopardi, La Dolce Vita ja Roma ovat elokuvahistorian kaanonin kivijalkoja, jotka todennäköisesti tekevät suuremman vaikutuksen valkokankaalta huippuunsa puunattuina kuin joskus väsyneenä kotisohvalta töllötettynä.

Saman periaatteen mukaisesti uskallan suositella jok’ikistä säestettyä mykkäelokuvanäytöstä (Metropolis, Potemkin ja Äiti Krausen matka onneen). Sodankylässä on vuosien varrella kuultu monenmoista soitantaa, isoa ja pientä, historiallisesti tarkkaa ja liian modernia, mutta aina ne ovat olleet elähdyttäviä kokemuksia.

Kotimaisista suosittelen lämpimästi Zaida Bergrothin ohjaamaa Hyvä poika -elokuvaa, joka jäi teatterikierroksella harmillisen vähälle huomiolle. Erittäin hienosti näytelty ja ohjattu – koska milläpä ne toisistaan erottaisi? – musta komedia ei jää perisuomalaisen arkirealismin vangiksi, vaan kurottelee moneen suuntaan.

Masterclass-luennon aiheena on Carol Reedin ohjaama Kolmas mies, josta Sight & Sound -lehden päätoimittaja Nick James löytää taatusti kiinnostavaa kerrottavaa. Taide-elokuvan ystäviä kiinnostanee minimalistinen moderni länkkäri Meek’s Cutoff. Minut se sai haukottelemaan, mutta vika oli epäilemättä omassa päässä.

Festivaalireissusta tulee vallan tylsä, ellei mukaan valitse puoliksi arvalla muutamaa kiinnostavan oloista elokuvaa. Oma valikoimani voisi tänä vuonna olla vaikkapa A Useful Life, Poetry, The Strange Case of Angelica ja Essential Killing. Yksikään niistä ei taatusti päädy valkokankaalle missään muualla Suomessa. Sitä paitsi miten todennäköistä on, että yksikään niistä ei innostaisi?

Bonuksena on tietenkin lauantaiyönä kello 2.45 käynnistyvä Pähkähullu Suomi, sillä voisiko Spede-elokuvalle olla täydellisempää paikkaa ja aikaa?

PS: Kuulemma jonkun Kaurismäen joku uusi kuva esitetään Sodankylässä lauantaina. Taisi olla nimeltään Le Havre.

Teksti: Olli Sulopuisto