Dome.fi opastaa oikeiden elokuvien äärelle Sodankylän elokuvajuhlilla

Sodankylän elokuvajuhlilla on tänä vuonna monta monituista nimekästä vierasta, ja vieraiden mukana tulee pitkä liuta kiinnostavia elokuvia. Tarjolla on ennen kaikkea tukevat kattaukset vieraiden uran varrelta, mutta myös monta mainiota tuoretta kotimaista elokuvaa. Dome kertoo, minne napapiirin pohjoispuolella kannattaa suunnata 12.–16.6.2013.

Ulkomailta

Romanialainen Cristian Mungiu on ohjannut vasta kolme pitkää elokuvaa. Silti  hänen lahjakkuudestaan ei ole pienintäkään epäilystä. Cannes-voittaja 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2007) on hyytävän ahdistava kuvaus kahdesta naisesta Ceaușescu aikaisessa Romaniassa, jossa abortit olivat laittomia. elokuvan muoto – kuvat, äänet, leikkaus, näyttelijät – ja sisältö ovat keskenään tasapainossa.

Huonoja eivät ole myöskään äskettäin ensi-iltansa saanut Yli vuorten (2012), yksilö vastaan yhteisö -kertomus, ja episodielokuva Tarinoita kulta-ajalta (2009), jonka sävy on synkän humoristinen. Sodankylässä nähdään myös esikoispitkä Occident (2002), joka ei aikanaan päässyt Suomessa teatterilevitykseen.

***

Ohjaaja Philip Kaufman muistetaan kenties parhaiten 1980-luvun massiivisista epookkielokuvista, joista Sodankylässä nähdään muun muassa Olemisen sietämätön keveys (1987) ja Valiojoukko (1983). 

Edellinen, Prahan kevään tienoille sijoittuva draama, toimii samalla varhaisena esimerkkinä näyttelijä Daniel Day-Lewisin metodista. Jälkimmäinen elokuva on puolestaan kertomus Yhdysvaltain avaruusohjelman ensiaskeleista. Kaufmania tuntui kiinnostavan niissä toden ja tarinan sekoittaminen monella tapaa, niin tarinan taustatukena kuin aitoina, dokumentaarisina kuvina.

Näitä möhkäleitä ketterämpi on Ihmispaholaiset (1978), joka saattaa olla tutumpi alkukielisellä nimellään Invasion of the Body Snatchers. Se on tyylikäs ja hallittu esimerkki 1970-luvun amerikkalaisesta vainoharhajännäristä, johon on istutettu saumattomasti kauhuelementtejä. Jos tarina on tuttu, voi itseään viihdyttää esimerkiksi etsimällä elokuvan alkupuolelta kuvallisia viittauksia tuleviin tapahtumiin – aina sipulin pilkkominen ei ole vain sipulin pilkkomista.

Sitä paitsi Kaufman on toinen Kadonneen aarteen metsästäjien alkuperäistarinan kirjoittajista. Sekin nähdään Sodankylässä.

***

Claire Denis on kotimaassaan Ranskassa arvostettu ohjaaja, jonka elokuvista on usein nähtävissä Afrikassa vietetty lapsuus. Hänen otteensa on varsin runollinen, eli suomeksi sanottuna elokuvien tarinat ovat usein sirpaleisia ja jättävät katsojalle runsaasti tilaa tulkita tapahtumia. Hänen tyylinsä ei ole täysin minun makuuni, mutta Denisin taitavuutta ei käy kiistäminen.

Beau Travail (1999) sijoittuu Djiboutiin ja Muukalaislegioonaan, mutta sen aihe taitaa sittenkin olla ihmisten pikkusieluisuus. 35 Shots of Rhum (2008) keskittyy työväenluokan elämään ja White Material (2009) tarkastelee siirtomaakauden henkisiä rippeitä. 

Kotimaasta

Uusista kotimaisista todistetusti hienoja ja ehdottomasti katsomisen arvoisia elokuvia poimisin näytille kolme: Kerron sinulle kaiken, Laulu koti-ikävästä ja Alaska Highway. En tiedä, onko sattumaa, että peräti 66 prosenttia elokuvista on dokumentteja, mutta genren ei pidä antaa pelottaa. Nämä elokuvat seisovat omillaan myös, vaikkei pitäisi niiden aihetta etukäteen kiinnostavana.

Kerron sinulle kaiken on Simo Halisen varmalla otteella kirjoittama ja ohjaama draama sukupuolensa korjanneen naisen ihmissuhteiden kiemuroista. Sen tähtenä hehkuu Leea Klemola, joka vangitsee katsojien huomion ensimmäisestä kuvasta ja kohtauksesta eikä päästä irti. Elokuva ei vokottele halvoilla tempuille mutta ei myöskään jättäydy kliinisen viileäksi. 

***

Mika Ronkaisella on ollut näppinsä pelissä monen oikein mainion dokumenttielokuvan kanssa. Niistä uusin on Laulu koti-ikävästä, jonka tyylilaji on dokkarille varsin poikkeuksellinen road movien ja musiikkielokuvan ristisiitos. Sen päähenkilö on Ruotsissa kasvanut mutta Suomeen päätynyt Kai Latvalehto, jolla on vielä aikuisiälläkin juureton olo. Toinen päähenkilö on Kain isä Tauno, joka lähtee poikansa kanssa automatkalle kohti Göteborgia.

Elokuvassa on monta kohtausta, joissa isä ja poika istuvat kahdestaan autossa seuranaan vain kamerat ja mikrofonit. Se on erittäin onnistunut ratkaisu, jolla on saatu tallennettua koskettavia tilityksiä ja hillittömiä hauskuuden hetkiä. 

***

Aleksi Salmenperä on tähän asti tunnettu fiktioelokuvien ohjaajana. Alaska Highway -dokumentti saa toivomaan, että ohjaajat liikkuisivat useamminkin kahden genren välillä. Kamera seuraa Heikki Tolosta, joka on päättänyt toteuttaa unelmansa: rakentaa oma ainutlaatuinen asuntoauto ja ajaa sillä pitkä pätkä Alaskasta aivan Kanadan etelärajalle.

Elokuva ei kommentoi Tolosen toimia tavalla tai toisella, vaan myötäelää hienovaraisesti hänen mukanaan. Sillä jos joku kuvitteli, että on helppo homma kunnostaa ikivanha kuorma-auto, löytää siihen sopiva mökki kyytiin ja suhata koko höskällä reilut 3500 kilometriä… joo, se ei ole ihan niin yksinkertaista.

Ennakoita 

Näiden elokuvien lisäksi Sodankylässä nähdään ensimmäisen kerran useita mahdollisesti kiinnostavia elokuvia. Pekka Lehdonpitkään työn alla ollutKalervo Palsa ja kuriton käsi on nyt vihdoin valmistunut, ja vaikka ensimmäiset kommentit eivät ole olleet erityisen ylistäviä, on elokuva syytä nähdä vähintään orastavan kulttipotentiaalin takia.

Jarkko T. Laineen ja J-P PassinAjomies kiinnostaa jo yksin tekijöiden aiemman filmografian ansiosta. Laine on kuvannut 2000-luvulla yhden jos toisenkin elokuvan ja Passin nimen saatatte muistaa Kovasikajutusta.

Ja kyllä, episodielokuva Centro Histórico on nähtävä myös. Manoel de Oliveiran, Pedro Costan, Victor Ericen ja Aki Kaurismäen ohjaama elokuva kun lupaa kertoa, miten muun muassa Kaurismäki näkee Portugalin. Veikkaanpa, että sielläkin puhutaan vähän ja katsotaan pitkään, ihan niin kuin Kaurismäen Suomessa ja Ranskassa.