Uusimmat

Domen opas Espoo Ciné 2011 -festivaalille poimii parhaat palat

19.08.2011 17:27 Olli Sulopuisto

Pääkaupunkiseudun elokuvavuosi pyörähtää kunnolla käyntiin Espoo Cinén myötä. Reiluun viikkoon mahtuu kiinnostavia näytöksiä enemmän kuin useimmilla on aikaa, mutta näitä varten kannattaa kyllä raivata kalenteriin tilaa, sillä useimmat nähdään Suomessa valkokankailla vain tällä festivaalilla. Dome nostaa näytille muutaman makupalan, joiden takia kannattaa matkata Tapiolaan.

Tom Tykwer on ollut pinnalla viimeistään Lola rennt eli Run Lola Run -leffastaan lähtien. Espoossa nähdään saksalaisen uusin elokuva Drei, joka lienee ohjaajan tuntien oikein sujuvaa illanvietettä.

Päätösnäytöksen Le gamin au vélo on Dardenne-veljesten hiljaista humanismia, josta on tarttunut vaikutteita niinkin erikoisiin paikkoihin kuin muun muassa Darren AronofskynThe Wrestleriin. Cannes-voittaja näytetään festivaalilla vain kerran, joten lippuja halajavien kannattanee toimia pian.

Tsekkiläinen nukkeanimaatiota ja live action -elokuvaa yhdistelevä Kuki on kiinnostanut siitä saakka sattumalta kun näin sen trailerin. Jälki on ihastuttavan kotitekoista, vaikka oikeasti tietysti kuvat on puunattu tietokoneella justiinsa sen näköiseksi kuin halutaan.

Midnight in Paris on nautittavin Woody Allen -elokuva moneen vuoteen. Se nyt ei vielä ole paljon, mutta Owen Wilson on varsin siedettävä Allen Allenin paikalla ja tarina, jossa menneisyyttä nostalgisoiva nykyneurootikko tipahtaa idoleidensa sekaan, rullaa sujuvasti.

Till det som är vackert pääsee listalle jo ihan siksi, että se Ruotsin elokuva-ammattilaiset palkitsivat sen kahdella Guldbagge-palkinnolla (paras käsikirjoitus ja paras naispääosa). Länsinaapurissamme tehdään ärsyttävänkin ammattitaitoista elokuvaa, josta saattaa välillä puuttua vähän tunnetta, mutta puitteet ovat aina kohdallaan.

Win Win edustaa amerikkalaisen elokuvateollisuuden pienimuotoista päätä. Se on hauska kertomus tavallisessa pikkukaupungissa asuvasta tavallisesta perheestä, jolle tapahtuu tavallisia asioita. Jutun pihvi on näyttelijöissä: Paul Giamatti on maailman sympaattisimpia mörököllejä ja Jeffrey Tamboria hauskempaa reagoijaa on vaikea löytää.

Taidetta, taidetta

Art house -elokuva on kuin sinihomejuusto tai mämmi. Yhdet oppivat pitämään siitä suuresti, kun taas toisille se ei maistu sitten millään. Tässä hengessä esittelemme kuusi elokuvaa, jotka eivät välttämättä ole kaikkien makuun. Kreikkalaista Attenberg-elokuvaa on kehuttu ympäri maailmaa on kuvailtu luontodokumentiksi ihmisistä, eli siis elokuvaksi, jossa tekijä tarkkailee homo sapiensin puuhia hieman ihmeissään. (Miettikääpä vaikka kolmiloikkaa. Miten omituiselta se mahtaakaan avaruusolioista näyttää?) Elokuvan rakenne on kuitenkin kaukana Avaran luonnon perinteisestä draamasta, sillä se sisältää monia erilaisia osasia, jotka on kursittu kasaan vapaalla kädellä.

Cristi Puiu muistetetaan The Death of Mr Lazarescusta. Hänen kirjoittama ja ohjaamansa Aurora on kolmituntinen jötkäle romanialaista nykyelokuvaa, joka on kerännyt mainetta hiotun ulkoasun yhdistämisestä järisyttäviin tarinoihin. Kategorian toinen edustaja on Outbound, jolla on myös hyvä maine.

Dumont’nHors Satan mennee eurooppalaisen taide-elokuvan – tai pitäisikö sanoa festivaalielokuvan – genreen. Luvassa on pitkiä ottoja, vähän puhetta ja minimalistista äänisuunnittelua.

Quattro Volte on mahdottoman hauska episodinen kuvaus maalaiselämästä. Ei, tarjolla ei ole laulavia renkejä ja hymyileviä piikoja, vaan toimintaan perustuvaa komediaa, jossa mahtava koira ja hauskat vuohet varastavat huomion ihmisiltä. Suositellaan lämpimästi kaikille.

Sopiva sana kuvaamaan Bela Tarrin elokuvia lienee ’jykevä’. Turin Horse on ohjaajan oman lausunnon mukaan hänen viimeinen elokuvansa, joten viimeistään nyt kannattaa hypätä mukaan ja katsoa, miten kaunis ja julma mustavalkoinen maailma voi ollakaan.

Verta pakkiin

Espoo on vuosien mittaan tarjonnut genre-elokuvan ystäville paljon katsottavaa. Tänä vuonna näytillä on parikin pätkää siitä länsinaapuristamme, joka ei ole Ruotsi.

Let Me In on amerikkalainen uusintaversio Ystävät hämärän jälkeen -elokuvasta. Kyseessä oli mestariteos, jossa kasvukivut ja vampyyritarinat yhdistyivät harvinaisen herkullisella tavalla. Uudelleenfilmausta voisi pitää täysin turhana tekeleenä, mutta kriitikot ovat pitäneet Matt Reevesin (Cloverfield) ohjaamaa elokuvaa vähintään yhtä hyvänä kuin alkuperäistä.

Norwegian Ninjasta ei ole oikeastaan mitään tietoa, mutta se vaikuttaa niin överiltä, että sen on pakko olla todella mahtava tai aivan kauhea kalkkuna. Harkittu riski, siis.

Stake Land voisi hyvinkin olla tämän vuoden kiinnostavin kauhuelokuva Espoossa. Hyviä arvioita lukuisilta kriitikoilta kerännyt vampyyri-zombie-hybridi lupailee goren kavereille veripalttua ja aivomakkaraa.

Trollhunter muistuttaa fiilikseltään aika paljonkin Rare Exportsia: on kansantarua, genretietoisuutta ja efektimörköjä. Sopivan yleisön kanssa se on epäilemättä erittäin viihdyttävää ajanvietettä.