Uusimmat

Dragonball-manga kääntyy elokuvaksi

17.01.2008 12:16 Muropaketin toimitus

Suomessakin suosittu japanilainen sarjakuva Dragonball on kääntymässä elokuvaksi, ja saa ensi-iltansa itseasiassa jo tämän vuoden puolella. Elokuvan on ohjannut mm. The X-Files- ja Final Destination -elokuvista tuttu James Wong. Näyttelijäkaartiin kuuluu puolestaan mm. Chow Yun Fat (Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme) ja James Marsters (Buffy Vampyyrintappaja).

Dragonball-sarjakuvan tavoin elokuvan pääosassa on taistelumestari Goku, jota esittää elokuvassa Justin Chatwin. Ennen Dragonballia vuonna 1982 syntynyttä herraa on nähty lähinnä television puolella. Chatwinin on voinut bongata mm. Lostissa ja Smallvillessa. Elokuvarooleista näkyvin lienee esiintyminen Steven Spielbergin ohjaamassa Maailmojen sodassa.

Dragonballin kuvaaminen alkoi joulukuussa 2007 Mexico Cityssa. Elokuvan ensi-ilta on USA:ssa elokuussa 2008.

Dragonball on Akira Toriyaman luoma manga-sarja, jota julkaistiin Japanissa Weekly Shonen Jump -lehdessä vuosina 1984–1995. Myöhemmin sarja on julkaistu 42-osaisena kirjasarjana ympäri maailmaa, myös Suomessa. Yhdysvalloissa Dragon Ball -manga julkaistiin kahtena osana, Dragon Ballina ja Dragon Ball Z:na – aivan kuten animekin, jota Suomessa on esitetty Sub-kanavalla.