Uusimmat

Dredd-tähti Karl Urban: ”Elokuva floppasi mainoskampanjan takia”

16.05.2016 10:23 Tatu Junni

Vuonna 2012 ilmestynyt Dredd maittoi faneille, mutta suuri yleisö ei elokuvaa löytänyt.

Peter Travisin ohjaama Judge Dredd -seikkailu keräsi teatterikierroksellaan vaatimattomat 41,5 miljoonan dollarin lipputulot.

Uusi Judge Dredd 3D on erinomaista väkivaltaviihdettä

Den of Geekin tuoreessa haastattelussa Dreddia esittänyt Karl Urban kertoi oman näkemyksensä siitä, miksi elokuva floppasi.

”Alex Garlandin mukaan Dredd epäonnistui. Olen eri mieltä”, Urban ilmoitti viitaten Dreddin käsikirjoittajan kommentteihin.

”Elokuva itsessään ei ollut floppi, itse asiassa se oli arvostelumenestys. Dredd epäonnistui vain lipputiskeillä. Kuinka Rotten Tomatoesissa 78 % hyväksynnän saanut elokuva floppaa? Koska yleisö ei tiedä siitä mitään. Kukaan ei saanut tietää että Dredd oli teattereissa. Elokuva on osoitus markkinoinnin epäonnistumisesta, ei elokuvantekijöiden”.

Karl Urbanin mukaan Dreddin DVD myi julkaisuviikollaan USA:ssa 750 000 kappaletta.

”Se on osoitus siitä, että yleisö halusi nähdä Dreddin, kunhan he vain kuulivat siitä”.

Taannoin Urban vihjasi käyneensä keskusteluja Dreddin jatko-osan tekemisestä Netflixin tai Amazonin kanssa. Mitään virallista ei aiheesta kuitenkaan ole ainakaan vielä uutisoitu.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat