Uusimmat

Dyyni saattaa saada jatkoa, vaikka perjantaina ensi-iltansa saava elokuva ei olisikaan valtava menestys

15.09.2021 08:53 Muropaketin toimitus

Denis Villeneuve pääsee hyvin todennäköisesti tekemään Dyynille jatkoa.

Variety pohtii pitkässä jutussaan Warnerin päätöstä julkaista Denis Villeuneuven Dyyni Yhdysvalloissa teatteriensi-illan kanssa samaan aikaan myös HBO Max -suoratoistopalvelussa, vaikka jättibudjetin elokuva on niin ohjaajan kuin kriitikoidenkin mukaan tarkoitettu katsottavaksi nimen omaan valkokankaalta.

165 miljoonan dollarin budjetilla tehty Dune: Part 1 kattaa Frank Herbertin klassikkoromaanista vain noin puolet, eikä kakkososalle ole vielä näytetty vihreää valoa. Varietyn mukaan elokuvan suoratoistojulkaisun ansiosta Dyyni saattaa saada jatkoa, vaikka se ei olisikaan leffateattereissa jättimenestys.

Studio sai Villeneuven suostumaan suoratoistojulkaisuun lupaamalla kakkososan toteutuvan, kunhan leffaa vain tuijotetaan tarpeeksi HBO Maxin kautta. Yhdysvalloissa Dyyni nähdään vasta 22. lokakuuta, mutta Suomessa ja lukuisissa muissa maissa se saapuu valkokankaille ylihuomenna 17. syyskuuta.

Muropaketin arvostelussa Dyyni sai neljä tähteä ja siitä todettiin muun muassa seuraavaa:

”Elokuvan suurin ongelma on Herbertin luoman mytologian valtavuus, jota on lähes mahdotonta sellaisenaan tuoda elokuvaan – eikä siinä onnistu täysin Villeneuvekaan. Käsikirjoitukseen on saatu sullottua valtavasti tavaraa, mutta silti osa kirjan erittäin kiehtovista teemoista jätetään käsittelemättä. Ehkä tilanne korjautuu sitten mahdollisessa kakkososassa.

Villeneuven Dyyni on komea spektaakkeli, elokuvataiteen tekninen taidonnäyte, jonka käsikirjoitus jää osittain kumisemaan onttoutta. Silti se jättää toivomaan, että toinen puolisko saadaan joskus julkaistua.”