Uusimmat

Dyyni-taikina paisuu ja paisuu – Nyt myös Jason Momoa mukaan huippuodotettuun scifi-elokuvaan?

15.02.2019 13:03 Muropaketin toimitus

Eilen Denis Villeneuven ohjaamaan Dyyniin liittyi Josh Brolin – nyt joukkoon lähtee mukaan Aquamanista tuttu Jason Momoa.

Denis Villeneuven uudistettu elokuvaversio Frank Herbertin kirjoittamaan tieteisklassikkoon pohjautuvasta Dyynistä jatkaa näyttelijäkaartinsa kasvattamista. Eilen uutisoitiin, että mukaan on lähdössä Avengers-elokuvistakin tuttu Josh Brolin. Nyt The Hollywood Reporter uutisoi myös Jason Momoan olevan puheissa osallistua Dyynin näyttelijäkaartiin.

Mikäli sopimus Aquaman-näyttelijän ja Dyynin tuotannon kanssa syntyy, Momoa nähdään tieteiselokuvassa Duncan Idahon roolissa. Hahmo on miekkasankari, joka on järkähtämättömän lojaali Timothée Chalametin esittämän Atreidesin perheelle. Duncan Idahon hahmoa esitti Richard Jordan vuonna 1984 julkaistussa, David Lynchin ohjaamassa Dyynissä.

Villeneuven Dyyniä aletaan kuvata tämän kevään aikana Budapestissa ja Jordaniassa. A-luokkaiseen näyttelijäkaartiin kuuluvat muun muassa Timothée Chalamet, Rebecca Ferguson, Dave Bautista, Stellan Skarsgård, Charlotte Rampling ja Javier Bardem sekä eilen uutisoitu Josh Brolin.