Uusimmat

Eddie Murphy selitti miksi hän ei ole tehnyt törkykomedioita 20 vuoteen

12.10.2019 10:00 Muropaketin toimitus

Eddie Murphy nähdään lokakuun lopussa Netflixissä julkaistavassa elokuvassa Dolemite Is My Name.

Netflixissä 26. lokakuuta ensi-iltansa saava, Craig Brewerin ohjaama Dolemite Is My Name on pääosaa esittävän Eddie Murphyn paluu törmykomedian pariin 20 vuoden jälkeen. Sitä ennen hänen viimeisin aikuisille suunnattu komediansa löytyy vuodelta 1999, jolloin hänet nähtiin yhdessä Martin Lawrencen kanssa elokuvassa Life.

Dolemite Is My Name kertoo Murphyn esittämästä Rudy Ray Mooresta, elokuvantekijästä, joka muistetaan erityisesti hänen roisista Dolemite-hahmostaan.

Cinemablendin haastattelussa Murphy selittää, miksi on pitänyt näin pitkään taukoa aikuisille suunnatuista komedioista. Syynä ei varsinaisesti ole näyttelijän oma valinta vaan yleinen ilmapiiri elokuva-alalla.

“Luulen että tapahtui niin, että Hollywoodissa alkoi PG-13 -aika, koska ne tavoittivat suuremman yleisön. Kesti jotain 15 vuotta ja kaikki tuntuivat tekevän niitä. Joten minäkin jumitin siihen paskaan. Mutta tämän elokuvan suhteen sovimme, että sen pitää olla ikärajaltaan R, siksi koska Ruby Ray Moore oli sellainen kuin oli. Mutta sen jälkeen teen Prinssille morsian 2:n ja se on taas PG-13”, Murphy selittää.