Uusimmat

Edes Christopher Nolanin uuden Tenet-elokuvan avainnäyttelijä ei tiedä esittääkö hän tarinan pahista

08.06.2020 10:04 Muropaketin toimitus

Christopher Nolanin uuden Tenet-elokuvan ensi-ilta on 17. heinäkuuta.

Christopher Nolanin uuden Tenet-elokuvan on edelleen tarkoitus saapua teattereihin 17. heinäkuuta. Vaikka leffaa ei ainakaan vielä promota massiivisella mainoskampanjalla, niin trailereiden lisäksi elokuvan näyttelijät antavat sen tiimoilta haastatteluja.

He eivät tietenkään saa spoilata elokuvaa, joten näyttelijät esittävät todennäköisesti studion käskystä tyhmää. Vähän aikaa sitten Robert Pattinson kertoi, ettei tajua koko leffasta hevon helvettiä, eikä ole edes nähnyt valmista teosta. Nyt Kenneth Branagh kertoo Total Filmin haastattelussa, ettei tiedä onko hänen esittämänsä hahmo tarinan pahis.

– Nolan keksii tietyllä tavalla elokuvassa pyörän uudestaan, josta johtuen katsojat kokevat John David Washingtonin hahmon olevan hyvis. Minun hahmoni pitäisi olla luonnollisesti pahis, mutta tarina ei oikein noudata perinteistä kaavaa, Branagh sanoo.

Näyttelijä jatkaa, ettei ole varma asiasta, vaikka keskittyi käsikirjoitukseen toden teolla.

– En ole koskaan aiemmin lukenut käsikirjoitusta näin monta kertaa ennen kuvauksia. Sen läpikahlaaminen tuntui joka kerralla siltä kuin olisi täyttänyt ristikkoa, hän jatkaa.