Uusimmat

”Ei edes seksiä”: Tänään tv:ssä yksi Suomen historian surkeimmista leffoista

29.08.2016 07:55 Muropaketin toimitus

Suomessa on tehty vuosikymmenien saatossa lukemattomia hirveitä elokuvia. Yksi hirveimmistä nähdään tänään televisiossa.

MTV3 esittää tänään kello 20.05 Nightmare – Painajainen merellä -painajaisen.

Salatut elämät -sarjaan pohjaavan nuorisotrillerin tarina tapahtuu risteilyaluksella kahden kesäpäivän ja yhden kesäyön aikana.

”Peppi (Sara Säkkinen) lähtee kauan odottamalleen risteilylle ystäviensä kanssa. Hilpeissä tunnelmissa alkavalla laivamatkalla Peppi tapaa vanhoja tuttuja, jotka nostavat myös ikäviä menneisyyden asioita mieleen. Sitten laivalla alkaa tapahtua kummia. Kehen voi luottaa, kun ei voi luottaa kehenkään?”

Näin Nightmarea tylytettiin Dome.fi:n arvostelussa vuonna 2012:

”Hetken aikaa tuntuu, että kyseessä on murhamysteeri, mutta kun jännitystä ei juurikaan rakenneta… oho, MYSTINEN NAAMIOMIES ISKI TAAS!… ei siitäkään oikein mitään tule. Salaisuus paljastetaan hyvissä ajoin, missä vaiheessa havahduin tajuamaan, että elokuva kestää vielä puoli tuntia. Jos 75-minuuttisen leffan aikana huomaa pelkäävänsä viimeistä 30 minuutin pätkää, kaikki ei ole kunnossa.  Jossain kai teinikauhuksikin nimetty tekele on sillä tavalla erikoinen, että genren tyypillisistä tunnusmerkeistä eli seksistä ja väkivallasta ei ole nähtävillä edes rippeitä. Seksiä kai teoriassa harrastetaan sen verran, että pikkarit ja napa vilahtavat, mutta edes huulikiilto ei suttaannu.”