Uusimmat

Edward Norton ja Marvel Studios riitautuivat Incredible Hulkin jälkeen – Nyt näyttelijä kertoi, miksi hän ei esittänyt hahmoa enää The Avengersissa

08.10.2019 10:12 Muropaketin toimitus

Näyttelijä Edward Norton olisi halunnut tehdä synkkiä Hulk-elokuvia.

Edward Norton promoaa New York Timesin mainiossa haastattelussa Motherless Brooklyn -elokuvaa, jonka hän on käsikirjoittanut ja ohjannut. Norton myös näyttelee leffassa, jossa ovat mukana myös muun muassa Bruce Willis, Gugu Mbatha-Raw, Bobby Cannavale, Cherry Jones, Alec Baldwin ja Willem Dafoe. Elokuva tulee Yhdysvalloissa teattereihin 1. marraskuuta, mutta Suomen ensi-ilta ei ole vielä selvillä.

Pitkässä jutussa päädytään puhumaan myös The Incredible Hulk -elokuvasta ja syistä miksi Marvelin ja Nortonin yhteistyö loppui sen jälkeen. Norton halusi Hulkin olevan tummasävyinen kertomus, vähän saman tyylinen kuin Christopher Nolanin Batman-elokuvat. Hänellä oli idea kahteen Hulk-elokuvaan, joista Marvel oli aluksi innoissaan.

– Esitin heille ideani kahdesta leffasta – ensimmäisestä joka oli tietysti syntytarina ja toisesta, jossa Hulk olisi ollut tietoinen tilastaan ja haaveillut paremmasta. Hulk olisi ollut kaveri joka pystyy kestämään moisen tripin. Marvel oli ensin todella innoissaan, mutta lopulta ideani eivät kelvanneetkaan, Norton sanoo.

Norton painottaa, että The Incredible Hulkin tekeminen oli hauskaa ja hän tuli hyvin toimeen Marvel-pamppu Kevin Feigen kanssa, kunnes tämä julkaisi vuonna 2010 lausunnon, jossa kerrottiin ettei Norton ole mukana Avengers-elokuvassa, koska yhteistyö hänen kanssaan on vaikeaa.

– Jep, se oli lyönti navan alle. Brändin suojelemista tai jotain sinne päin, koska lopulta Marvelia ei kiinnostanut synkkä Hulk, Norton kertoo.

– Meillä oli positiivisia keskusteluja leffoista, mutta niiden tekemiseen olisi mennyt niin pitkään, etten halunnut moista. Rehellisesti sanottuna olisin halunnut myös suuremman palkkion, vaikka se ei ollut tärkein syy miksi olisin halunnut tehdä toisen Hulk-elokuvan. Feigen kanssa työskentely oli kuvausten aikana mukavaa, mutta Hulk-leffa ei ollut tyyliltään ja teemoiltaan sellainen, jonka parissa tahdoin viettää aikaa, hän jatkaa.