Uusimmat

”Ei vittu meitsi kyllä tappaa ittensä kohta” – Bradley Cooper avautui Alias-sarjan tekemisestä

18.12.2013 08:40 Muropaketin toimitus

Bradley Cooper

Bradley Cooper on nykyisin suosittu Hollywood-tähti, joka tunnetaan esimerkiksi Unelmien pelikirjasta, Kauheasta kankkusesta ja Rajattomasta. Joku saattaa muistaa miehen myös vuosina 2001-2006 pyörineestä Alias-sarjasta.

Näyttelijä itse ei kuitenkaan mielellään Alias-aikojaan muistele.

GQ-lehden tuoreessa numerossa Bradley Cooper kertoo alkuvuodesta 2014 Suomeen saapuvasta American Hustle -elokuvasta. Samassa yhteydessä mies avautui J.J. Abramsin luomasta vakoojadraamasta.

”Tein aluksi töitä vain kolme päivää viikossa. Toisella kaudella minut sysättiin vielä pahemmin syrjään. Olin aluksi ihan että ’ääh’ ja sitten perään ’ei vittu meitsi kyllä tappaa ittensä kohta'”, Cooper kertoi. Mies sai nopeasti kylliksi mitättömästä roolistaan, ja vaikka muita töitä ei ollut näköpiirissä, päätti hän lopettaa sarjassa näyttelemisen.

”Pyysin J.J. Abramsia kirjoittamaan minut ulos sarjasta. Se sopi hänelle. Luulen tosin, että hän oli erottamassa minut joka tapauksessa”.

First World Problems, joo, mutta ymmärtäähän nuoren miehen turhautumisen.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: GQ