Uusimmat

Eli Roth ohjaa, Eric Kripke käsikirjoittaa – ja tästäkö pitäisi syntyä seikkailuelokuva nuorille katsojille?

28.09.2017 14:50 Muropaketin toimitus

John Bellairsin 1970-luvun alussa synnyttämään nuortenkirjasarjaan pohjautuva The House with a Clock in Its Walls on saanut julkaisupäivän. Myös elokuvan tekijäkaarti alkaa muodostua.

John Bellairs julkaisi ensimmäisen, orpopoika Lewis Barnaveltista kertovan, Suomessa tuntemattomammaksi jääneen nuortenromaaninsa vuonna 1973. Kirjailija jatkoi Lewisin tarinaa kahden kirjan verran ja Bellairsin kuoltua vuonna 1991 tarinan ohjaksiin lähti Brad Strickland. Ensi vuonna julkaistava elokuva on filmatisointi kirjasarjan ensimmäisestä osasta nimeltä The House with a Clock in Its Walls.

Maaginen seikkailu kertoo 10-vuotiaasta Lewisista (Owen Vaccaro), joka orvoksi jäätyään päätyy asumaan yhteen omalaatuisen setänsä Jonathanin (Jack Black) kanssa narisevaan ja vanhaan taloon. Noitia ja velhoja vilisevä maailma sekoittuu entisestään, kun Lewis sattumalta onnistuu herättämään kuolleita.

Jack Blackin lisäksi elokuvan keskeisiin aikuisrooleihin on kiinnitetty mm. Cate Blanchett, Kyle MacLachlan, Colleen Camp, Vanessa Williams sekä Reneé Elise Goldsberry.

Universal Picturesin ja Amblin Entertainmentin tuottaman elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Supernatural-sarjan luojana tuttu Eric Kripke ja elokuvan ohjaa verisistä kauhuelokuvistaan tunnettu Eli Roth.

The House with a Clock in Its Walls saa Yhdysvaltojen ensi-iltansa 21. syyskuuta 2018.