Arvostelu Blacksad-sarjakuva palasi Suomeen tyylillä yhdeksän vuoden odotuksen jälkeen
Blacksad 6: Kun kaikki sortuu on sarjakuva, jota saatiin odottaa melkein 10 vuotta – eikä se tuota pettymystä.
Blacksad on palannut, kaikki karkeloimaan! Käsikirjoittaja Juan Diaz Canalesin ja piirtäjä Juanjo Guarnidon luoma kissaetsivä esiteltiin suomalaislukijoille ensin Arktisen Banaanin lyhytikäiseksi jääneessä Jysäys-lehdessä (2004-2006). Omaan albumisarjaansa Blacksad pääsi seikkailemaan vuonna 2006, jolloin tekijäkaksikko piipahti esittelemässä tuotostaan Helsingin sarjakuvafestivaaleilla kulttuuriareena Gloriassa.
Ennen maaliskuun alussa ilmestynyttä Blacksad 6: Kun kaikki murtuu -albumia (Story House Egmont, 2022) Blacksad on seikkaillut albumeissa Kissa varjoisilta kujilta (2006), Valkoinen valtakunta (2007), Punainen sielu (2008), Hiljainen helvetti (2010) ja Amarillo (2013). Edellisestä kokoelmasta ehti siis vierähtää peräti yhdeksän vuotta. Tuona aikana Blacksadin olemassaolosta muistuteltiin vuonna 2019 Under the Skin -pelillä, mutta se ei valitettavasti yltänyt samalle tasolle lähdemateriaalin kanssa:
Sarjakuvana Blacksad tuo helposti mieleen Benoît Sokalin Tarkastaja Ankardon, jonka albumeita on julkaistu Suomessakin reilusti yli 20 kappaletta. Molemmat hahmot kun ovat antropomorfisia yksityisetsiviä, jotka ratkovat rikoksia ja kohtaavat yhteiskunnan pohjasakkaa.
Luonteeltaan sarjat ja niiden sankarit kuitenkin eroavat toisistaan huomattavasti.
Ankardo on nihilistinen ja tuhnuinen pahanilmanlintu, jonka jokaisen tarinan jälkeen lukijan tekisi mieli mennä suihkuun, kun taas Blacksad on humoristisen hyväntuulinen ja nostalgisen romanttinen veijari, joka ei ainakaan vielä ole elämän lannistama.
Kissaetsivän elämänasenne tiivistyy hyvin uudessa albumissa tähän ajatukseen:
”Kun palaan illalla kotiin rystyset ehjinä, voin olla työpäivääni tyytyväinen”.
Blacksadin paluuta Suomeen saatiin odottaa pitkään, mutta odotus kannatti.
Kun kaikki sortuu on taas ilmiömäisen hienosti piirretty ja tarinaltaan kutkuttava sarjakuva, jota lukiessa voi luottaa sankarin putoavan ennen viimeistä ruutua jaloilleen. Tosin tällä kertaa loppuratkaisu jää avoimeksi, sillä Kun kaikki sortuu on jaettu kahteen osaan. Ja sopiikin todella toivoa, että Egmont saa jatko-osan varmasti julkaistua, sillä ensimmäinen albumi päättyy järisyttävään cliffhangeriin…
Kiitosta uusimmalle Blacksadille voi osoittaa myös albumin ulkoasusta, joka on täydellisessä synkassa aikaisempien kanssa. Näin kovakantinen teos istuu kirjahyllyyn sulavasti edeltäjiensä viereen. Ja vielä kourallinen lisäpisteitä siitä, että Blacksadia alusta asti suomentanut Kirsi Kinnunen on vastuussa käännöksestä tälläkin kertaa.
Vaikka Kun kaikki sortuu -albumista iloitsevat varmasti eniten Blacksadin vanhat fanit, voi sitä suositella myös uusille lukijoille. Viittaukset menneisiin tarinoihin ja hahmoihin voivat vaatia pikaista piipahdusta Googlessa, mutta mistään Chris Claremontin Ryhmä-X:stä ei todellakaan ole kyse – kärryille pääsee nopeastikin. Varoituksen sana kuitenkin niille, jotka koettavat haalia aiemmat Blacksad-albumit haltuunsa nyt: Kissa varjoisilta kujilta kustantaa nykyään jo useamman kympin – samoin vuoden 2013 Amarillo, jos albumia ylipäänsä onnistuu suomeksi enää mistään löytämään.
